Suuriin maailmanluokan tähtiin kuuluva jo 60-luvulla laulajan uransa aloittanut Cher on tehnyt paluun uudella Womans World kappapeella. Cher esitti uutukaisensa livenä jenkkien The Voicen huipentumana kesäkuussa. Virallinen video on julkaistu eilen. Uusi albumi on kansainvälisessä jakelussa 30. syyskuuta alkaen.

Cher aloitti uransa laulun parissa jo teini-ikäisenä tavattuaan miehensä Sonny Bonon, joka työskenteli legendaarisen Motown tuottajan Phil Spectorin kanssa. Cher oli uransa alussa taustalaulajana klassisissa länsimaisen pop-musiikin peruspilareihin kuuluvissa kappaleissa kuten The Ronettesin Be My Baby ja The Righteous Brothersin You’ve Lost That Loving Feelin’. Cherin ja Sonnyn ensimmäinen yhteinen levytys julkaistiin 1965. Sonny Ja Cher popularisoivat pehmeän folkrock-soundin ja kilpailivat kuulijoiden suosiosta samaan aikaan suositujen brittisoundin ja Motown-soundin kanssa.

Cher on myös näytellyt elokuvissa ja voittanut parhaan naisnäyttelijän Oscarin vuoden 1987 elokuvasta Kuuhullut (Moonstruck). Cherin edellinen albumi Living Proof ilmestyi 2001. Vaikka Cher ei ole levyttänyt vuosiin, hän on yhä esiintynyt. Cherillä oli kolmen vuoden kiinnitys Las Vegasissa

Cher on ollut drag-artistien käytetyimpiä hahmoja vuosikymmenet ja häntä pidetään yhtenä suurimmista homoikoneista.

Womans World on 67-vuotiaalta Cheriltä jälleen vahvasti tanssilattialle suunnattu tiukkabiittinen menobiisi, 2000-luvun alun hittien jalanjäljissä. Cher belttaa varmalla poljennolla Rihannan tyyliin. Videolla nähdään jopa itseironisesti paraatillinen erilaisia hiuskokoonpanoja.

Albumi Closer To The Truth julkaistaan kansainvälisesti 30.9. Albumilta on vuotanut internettiin myös toinen uusi kappale Lady GaGan kanssa tehty The Greatest Thing. Cher on myös Twitter viestinsä mukaan lähdössä kiertueelle.

https://vimeo.com/69036238

Cher esitti uuden kappaleensa USA:n The Voice -TV-ohjelmassa. Katso Cher livenä (Vimeo)!

Katso virallinen video täältä (Youtube)!

Cher & Sonny: I Got You Babe 1965

Cher ja hitti Dark Lady 1974.

 

 

Cherin kasarihitti If I Could Turn Back Time 1989.

https://www.youtube.com/watch?v=LlDBUMX2DiY

Cherin hitti Strong Enough on raikunut Helsinginkin homobaareissa satoja kertoja, se tuli ulos jo 1998.