Disneyn Descendants 2 -elokuvan näyttelijöiltä tullut paljastus kertoo, että elokuvaan kuulunut homosuudelma ei päässyt elokuvan julkaistuun versioon. Kuva poistetusta suutelukohtauksesta on julkaistu Instagrammissa.

Miesten välinen suudelma olisi tapahtunut tunnettujen Disney-hahmojen jälkeläisten välillä. Peter Panin Kapteeni Koukun pojan ja Kaunottaren ja hirviön Gastonin pojan oli ilmeisesti tarkoitus antautua villiin suudelmaan elokuvan alkuperäisessä versiossa.

Kapteeni Koukun poikaa Harrya näyttelevä Thomas Doherty julkaisi suutelukuvan Instagram-tilillään.

Samaisessa elokuvassa heteroparit löysivät toisensa, mutta Disneyllä ei löytynytkään enää rakkautta kahden miehen väliselle rakkaudelle.

Disney kiistää väitteet ja esittää, että suudelma oli improvisoitu tapahtuma, eikä sitä ollut käsikirjoitettu tai ohjattu, mutta elokuvan kirjaversiossa nämä kaksi mieshahmoa kyllä jakavat suudelman.

Fanit ovat purkaneet raivoaan sosiaalisessa mediassa.

Disneyllä on aikaisemmin ollut homohahmoja elokuvissaan, aikaisemmin tänä vuonna Kaunottaressa ja hirviössä, mutta tämä tapahtuma osoittaa, että Disneyllä on vielä matkaa eri sukupuolta olevien parien tasa-arvoisen kohtelun tiellä.

what will you tell your kids you did on July 21st? #descendants2 #premier A truly, inspiringly, beautiful human being.

A post shared by thomasadoherty (@thomasadoherty) on