Mikko Mäkelän esikoispitkä A Moment in the Reeds on valittu pohjoismaiden suurimpaan elokuva-alan tapahtumaan Göteborgin elokuvajuhlille, jossa se saa pohjoismaisen ensi-iltansa festivaalin Nordic Light -sarjassa perjantaina 26.1.2018.

Aikaisemmin elokuva on nähty maineikkailla Lontoon elokuvajuhlilla ja hlbt-elokuvafestivaaleille Madridissa ja Hampurissa. Elokuva on tulossa festivaaleille myös Ghentissä, Istanbulissa ja Ankarassa ja se on tulossa elokuvalevitykseen Saksassa.

107-minuuttinen kaksikielinen draama kertoo Pariisiin muuttaneen Leevin (Janne Puustinen) ja syyrialaisen turvapaikanhakijan Tareqin (Boodi Kabbani) yllättävästä kohtaamisesta Leevin perheen kesämökillä, jota molemmat ovat Leevin isän (Mika Melender) johdolla päätyneet kunnostamaan.

A Moment in the Reedsin tarkoitus on hälventää kärjistyneitä ennakkoluuloja

Tiedotteen mukaan elokuvan on tarkoitus hälventää pakolaiskriisin myötä kärjistyneitä ennakkoluuloja turvapaikanhakijoista. Helsingissä asuva Kabbani tekee elokuvahistoriaa syyrialaisen homon hahmollaan.
Pääosissa nähdään Janne Puustinen, Boodi Kabbani ja Mika Melender. Elokuvan on kuvannut Iikka Salminen. Suomalais-britannialaisen yhteistuotannon tuottajina ovat toimineet Mikko Mäkelä, Jarno Pimperi ja James Robert Watson Wild Beast Productions-tuotantoyhtiölle.