Tämän hetken kaunein elokuva saa vihdoin Suomen ensi-iltansa. Call Me By Your Name elokuvaan ei ole ollenkaan vaikeata hurahtaa täysillä. Kaikki sen pastellinvärisestä estetiikasta kauniiseen rakkaustarinaan saa kyllä sydämesi pakahtumaan. Ja yksi asia on varma. Minusta on tullut ahkera persikka-emojin käyttäjä elokuvan jälkeen…

Tässä tulee hiukan faktoja yhdestä viime vuoden parhaista elokuvista.

1. Tämä on kolmas kerta kun Armie Hammer näyttelee homoa elokuvassa. Kun häneltä kysyttiin, vahingoittaako se jollain tapaa hänen uraansa hän vastasi: ”En ole koskaan kuullut, että kukaan tiimissäni olisi millään tavalla todennut sen olevan huono asia, joten mielestäni alamme jo päästä eroon siitä stigmasta”

2. Armie Hammer ja Timothée Chalamet olivat molemmat Golden Globe -ehdokkaita rooleistaan, mutta eivät voittaneet. Elokuva oli myös Golden Globe -ehdokas, mutta sitäkään voittoa ei tullut. Elokuva on myös Oscar-ehdokkaan kategoriassa paras elokuva, Timothée on ehdolla parhaana näyttelijänä, lisäksi ehokkuus tuli käsikirjoituksesta.

3. Arvostettu Entertainment Weekly listaa elokuvan vuoden 2017 toiseksi parhaaksi.

4. Elokuva on kuvattu pienessä italialaisessa Creman kylässä, joka on ohjaaja Luca Guadagninosin kotikaupunki. Siitä on tullut osa elokuvan vetovoimaa, sillä monien mielestä juuri ympäristö on yksi tämän elokuvan päähahmoista.

5. Luca Guadagnino on sanonut, että hänen täytyy itse himoita näyttelijöitään, jotta projektiin tulee elokuvan taikaa.

6. Alkuteksteissä käytetty fontti ei ole sattumalta valittu. Guadagnino näki fontin eräässä julisteessa yhden myymälän ohi kulkiessaan ja totesi ”Minun täytyy selvittää, kuka tuon on tehnyt”. Ja niin sama fontti on nyt elokuvassa.

7. Timothéella oli jatkuvasti ongelmia Armien parrasta aiheutuvien hankaumien kanssa.

8. Armien tanssikohtaus on näytelty täysin ilman musiikkia. Sen sijaan joku näytti hänelle tahdin hakkaamalla tahtia jalallaan.

9. Ennen kuvausten aloittamista ohjaaja päätti viedä näyttelijät nurmikolle rentoutumaan. Hän oli juuri hylännyt yhden kohtauksen, joka oli suutelukohtaus. Armie ja Timothée olivat alkaneet rakastella, mutta Luca keskeytti ja sanoi, että heidän on suudeltava intohimoisemmin, tunnetta tarvittiin enemmän. Miehet olivat sitten asettuneet nurmikolle ja  peuhanneet paljon ja pitkään. He eivät edes huomanneet, että ohjaaja oli jo lähtenyt pois harjoituksista pyytämättä heitä lopettamaan.

10. Kuuluisa persikkakohtaus on puhuttanut paljon. Kirjan lukeneet ajattelivat, että se ei edes sovellu elokuvaan. Paljolti koska se on kirjassa niin graafisesti kuvailtu. Niinpä ohjaaja osti persikan. Meni kotiin. Kokeili. Tuli takaisin kuvauksiin ja sanoi:” Kyllä se sopii”.

11. Armien äiti suurella todennäköisyydellä tule koskaan näkemään elokuvaa. Niin hän kertoi Andy Cohenin talkshowssa. Näyttelijän äiti on hyvin uskovainen ja elokuva on kaikkien hänen konservatiivisten näkemystensä vastainen. Kun Andy kysyi Armielta häiritseekö tämä häntä, Armie vastasi: ”Se ehkä tekisi niin, jos en tuntisi että se mitä teen on se mitä minun pitääkin tehdä näyttelijänä ja ihmisenä. Mutta se on hänen oikeutensa ja valintansa katsoa ne elokuvat mitkä hän haluaa, aivan kuten minulla on oikeus tehdä, tukea ja uskoa niihin elokuviin joita haluan tehdä. Olemme yrittäneet puhua siitä, mutta olemme yksinkertaisesti aivan vastakkaisilla laidoilla.”

12. Armien pallit piti poistaa digitaalisesti muutamista kohtauksista kuvausten jälkeen. Syynä olivat liian lyhyet shortsit ja isot pallit, ohjaajan mukaan. Ehkä Armie voi sittenkin olla iloinen, että hänen äitinsä ei aio katsoa elokuvaa …

13. Armie epäröi aluksi roolin vastaanottamista, koska alussa käsikirjoituksessa oli runsaasti alastomuutta. ”Minulla on pieni tytär, joka joskus kasvaa isoksi ja menee kouluun. Vähän rasittavaa, jos silloin voidaan printata kuvia hänen isänsä palleista”.

14. Timothée Chalamet opetteli italiaa ennen rooliaan. Hän opetteli myös soittamaan pianoa ja kitaraa.

15. Sitten persikka-emojiin ja täydelliseen elokuvanörtteilyyn, Kim Kardashian lanseerasi omat emojinsa kauan ennen elokuvan julkaisemista. Huhtikuun 25. päivä Armie latasi oheisen päivityksen Instagram-tililleen. Sekalaisten kommenttien seassa on Timothèen kommentti: ”Tämä voi vain auttaa!!”. Niin totta. Ja niin hauskaa.

Elokuvan ensi-ilta on Suomessa perjantaina 26. tammikuuta.