Call Me by Your Name -elokuva on nuorukaisen kasvutarina. Se on myös kertomus poikkeuksellisesta ja harvinaisesta rakkaudesta kahden miehen välillä. Poikkeuksellisen siksi, että suhteen syvyys on niin suuri.

Elokuva sai maailman ensi-iltansa jo vuosi sitten Sundance-elokuvafestivaalilla tammikuussa 2017 ja laajemmassa levityksessä syksystä alkaen. Elokuvan tähtipari Timothée Chalamet ja Armie Hammer ovat promonneet elokuvaa ja esiintyneet lukuisissa talkshow-ohjelmissa.

Chalametin ja Hammerin kemia ulottuu selvästi myös tosielämään ja on saanut sosiaalisen mediankin liekkeihin. Voidaan puhua hyvin poikkeuksellisesta ilmiöstä. YouTubessa on lukuisia koosteita parin yhteisesiintymisistä. Suloisinta silmäkarkkia ovat miesten keskenään vaihtamat katseet ja spontaani koskettelu. Bromanssia parhaimmillaan. Molemmat miehet identifoivat itsensä heteroiksi ja Hammer on myös naimissa.

Hiljattain tammikuussa Palm Springsin kansainvälisen elokuvafestivaalin palkintogaalassa Chalamet osoitti kiitoksensa myös Hammerin puolisolle Elizabeth Chambersille.

– Kiitos, että sain lähennellä aviomiestäsi kahden kuukauden ajan. Kiitos sinulle siitä.

Upeaa!