Helsingin gayteatterin uutuusnäytelmä Hutsula saa ensi-iltansa  19. huhtikuuta. Hutsula on puolalaisen kirjailijan Michal Witowskyn kirjoittama roisi, mitään peittelemätön näytelmä ajasta neuvostojullien kasarmien loputtoman kulliparaatien Puolasta. Kuolleet vanhat homot muistelevat menneitä kultaisia ja dramaattisia aikoja. Näytelmän ohjaa Minna Kivelä. Esityksiä on kaikkiaan 14.

Hutsula perustuu Michal Witkowskin näytelmään Lubiewo, joka perustuu hänen samannimiseen kirjaansa joka suomennettu nimellä Hutsula. Kirja on käännetty ainakin 15 eri kielelle. Näytelmä on aikaisemmin esitetty Göteborgin kaupunginteatterissa, kertoo ohjaaja Minna Kivelä QX:lle.

– Näytelmä kertoo puolalaisista homomiehistä 2000-luvun alussa. Osa haikailee menneeseen aikaan ennen demokratiaa ja osa ottaa kaiken irti uudesta ajasta. Esityksissä kuullaan tarinoita näiden miesten erilaisista kohtaloista, selventää Minna teoksen taustaa.
Oma kulli on kiinnostava vain siloin kun se on yhteydessä toiseen kulliin
Minna Kivelä
– Kaikki miehistä odottavat kesää ja aikaa kun pääsee Hutsulaan-rakkauden saarelle. Siellä oteteaan lomaa omasta elämästä. Tärkeintä näille miehille on jullien iskeminen ja kontaktiin heidän kanssa pääseminen – karkea, töykeä, kouluttamaton hetero, homokin käy joskus.
– Näytelmän henkilöt ovat sydämellisiä, julmia, herkkiä, intohimoisia, huumorintajusia, karkeita ja rakastettavia. Komediaa ja tragediaa. Iloa ja kauhua. Nautintoa ja häpeää. Kaipuuta ja rohkeutta. Näyttämöllä koko elämä. Patrician, yhden päähenkilön sanoin: ”Oma kulli on kiinnostava vain siloin kun se on yhteydessä toiseen kulliin.”
Mihin genreen näytelmä asettuu?
– Komediaa ja tragediaa kauniissa sotkussa kuten pisuaarin vessapaperit. : )
Ketkä ovat näytelmässä mukana?

– Lavalla uusina HGT:läisinä Mika Tepsa, Jamila R. Farag, Wade Niemelä, Katja Toivonen, Juha-Pekka Hippi ja Aku Raita. Konkarit Simo Karhula, Johanna Sirkiä, Pasi Risberg, Jani Nummela, Mikko Rantonen ja Timja Shemeikka. Vanhat perustajajäsenet vuodesta 2006 Veli Toppinen, Mikko Autio ja Ari Murto jaksavat vieläkin heilua lavalla. Arilla on myös sormensa pelissä näytelmän dramaturgiassa. Koreografina on Veli Toppinen. Musiikin ja äänimaailman tähänkin esitykseen loihtii Salla Markkanen, lavastuksen taiteilee Artturi Nokelainen, valosuunnittelusta vastaa Ville Virtanen. Tuotanto Mikko Autio ja HGT.

Gayteatterin Ari Murto on suomentanut näytelmän Göteborgin kaupunginteatterin versiosta, jota esitettiin Göteborgin Kaupunginteatterin isolla lavalla maaliskuussa 2012. Puola-asiantuntijana esityksessä toimii Agniezka Eliasz.

– Minna on Helsingin Gayteatterille tuttu tukija, tekijä ja taustavoima. Hän on ohjannut 2011 HGT:lle jännitysnäytelmän Viimeinen Viilto ja näytellyt 2012 Harvey Fiersteinin kirjoittamassa Kun Jonkun Löytää (Torch Song Trilogy) näytelmässä, kertoo QX:lle Mikko Autio ja jatkaa:

– Minna on ihana, hersyvä ja rohkea. Ohjaajana tarkka, kuunteleva ja huumorintajuinen. Kiinnostunut gaykulttuurista monipuolisesti ja jaksaa olla porukoissa myös työnteon ja teatterihässäkän ulkopuolella. Harjoituksissa myös pidetään hyviä keskusteluita, ja välillä jauhetaan paskaakin.

– Tykkään todella työskennellä HGT:n kanssa, koska heillä on aina ollut motivaatio tekemiseen kohdillaan ja tehdään ammattimaisesti kaikilla osa-alueilla. Ihmiset ovat innostuneita ja haluavat tehdä parasta mahdollista. On helppoa olla ohjaajana, kun asiat toimivat ja sitoutuneisuus esitysten tekemiseen todella iso.

 

 

Hutsulan ensi-ilta 19.4.2018 Hercules, Helsinki. Liput myynnissä alkaen 1.3.2018, Tiketti.fi ja Bear Park Cafe, Agricolankatu 13.