Se miten seksuaalisuus ja sukupuoli valkokankaalla esitetään, on hyvin vakiintunut puheenaihe. Nyt valokeilaan on sosiaalisen median nostamana noussut se, miten biseksuaalit hahmot on elävässä kuvassa valaistu. Monet ovat jakaneet kuvakaappauksia elokuvista, TV-ohjelmista ja musikkivideoista esimerkkeinä kuvaamaan biseksuaalia valaistusta, siis henkilön valaisemista samanaikaisesti sinisellä ja neon pinkillä värillä.

Biseksuaalien aliedustus valkokankaalla on koettu ongelmaksi pitkään, biseksuaali valaistus onkin selvästi osalle voimaannuttava visuaalinen väline. Tätä heijastelee myös Väri-instituutti Pantonen päätös valita ultravioletti vuoden 2018 trendiväriksi, instituutti viittaa Princen, David Bowien ja Jimi Hendrixin vaikutukseen ja heidän edustamaansa yksilöllisyyteen ja luovuuteen.

BBC kirjoittaa, että termin biseksuaali valaistus varhaisimpia ilmentymiä oli postaus bloggaussivusto Tumblrissa 2014, jossa valaistuksen avulla pääteltiin Uusi Sherlock tv-sarjan tohtori Watsonin seksuaalisuutta.

Tuoreempi esimerkki on Netflixin Black Mirror sarjan jaksosta San Junipero. Emmy-palkittu jakso kuvaa kahden biseksuaalin naisen välistä suhdetta.

 

Biseksuaalien lippu
Keskustelussa on lähtökohtana biseksuaalien lipun värit. Tällä hetkellä ajankohtainen väritys on hallitseva Janelle Monaen musiikkivideossa, kappaletta bidetäänkin myös valaistuksensa vuoksi bi anthemina.

Biseksuaalia valaistusta nähtiin myös elokuvassa Moonlightning. Se, että biseksuaalit hahmot esitetään valaistuksen kautta on uusi asia. 1930-luvulla Marlene Dietrich toi biseksuaalisuuden valkokankaalle perinteisemmin keinoin, pukeutumalla smokkiin elokuvassa Marocco tai myöhemmin laivastoupseerin univormuun Seitsemässä syntisessä. Nykyään tämä olisi liian kliseistä.

Pinkin ja sinisen yhdistelmä on toki ainakin osaksi myös retroboomia, joka näkyy viehtymyksenä 1980- ja 1990-luvun estetiikkaan elokuvissa ja televisiossa. Sama nostalgia näkyy nykyisissä muotitrendeissä. Osa onkin sitä mieltä, että kyseessä on vain 80-luvun kierrätys. Väittely biseksuaalisesta valaistuksesta jatkuu ja parodiat siitä ovat nekin jo nähneet päivänvalon.