Culture Club on palannut! Uusi albumi on nimeltään Life ja sen uusi single Let Somebody Love You. Yhtye on esiintynyt livenä viime aikoinakin, mutta tämä on ensimmäinen uusi studioalbumi lähes 20 vuoteen.

Bändi on esiintynyt livenä ja uusi sinkkukin on keikoilla kuultu jo muutama vuosi sitten, mutta nyt se on levytetty ensimmäisen kerran.

Uuden albumin on määrä ilmestyä lokakuun 26.

Bändin keulahahmona on hgbt-ikoni Boy George. Heidän piti alunperin julkaista uusi albumi jo 2015, mutta sitä varten äänitettyjä 18 kappaletta ei koskaan julkaistu ja projekti laitettiin jäihin. Yhtye kiusasi fanejaan sosiaalisessa mediassa vihjailuilla uudesta materiaalista päiväkausia ennen kuin julkistivat uutisen.

Culture Club tunnetaan parhaiten 80-luvun alun legendaarisista poppikappaleistaan Do You Really Want To Hurt Me, Time (Clock of the Heart), Church of the Poison Mind ja Karma Chameleon. Yhtyeellä on kaikkiaan viisi studioalbumia, jotka ovat myyneet yhteensä 50 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Lisäksi Boy Georgella on sooloura laulajana ja DJ:nä.

Boy Georgen androgyyni tyyli herätti suurta huomiota 80-luvun alussa. Hän on myös kärsinyt huumeongelmasta.

Fanit voivat tilata uuden albumin ennakkoon.