Elokuvan ohjaa Francis Lee, mies koskettavan homoelokuvan God’s Own Country takana. Häntä on vähintäänkin onnistanut tulevan elokuvan roolituksessa, kun pääosissa nähdään oscarvoittaja Kate Winslet ja kolminkertainen oscarehdokas Saoirse Ronan. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo paleontologi ja fossiilienkerääjä Mary Anningsin elämästä, hän syntyi 1799 Dorsetissa. Asiasta uutisoi Deadline.

Elokuva kertoo 1840-luvun Englantiin sijoittuvasta odottamattomasta romanssista Anningin ja Lontoossa asuvan naisen välillä. Kuvauksien on määrä alkaa maaliskuussa 2019.

Ei lepoa eikä rauhaa

Kate Winslet on juuri saanut valmiiksi Avatar 2:n kuvaukset, joita hän on kuvannut haastaviksi. Avatarin ohjaaja James Cameron on kertonut, että Winsletin oli yhtä kohtausta kuvattaessa pidätettävä hengitystään veden alla seitsemän minuuttia. Moisen kutsuminen haastelliseksi on kyllä  vähättelyä.

Saoirse Ronan oli ajatellut pitää tauon Mary Queen of Scotsin jälkeen, hän pystyi tuskin istumaan rooliasussaan ja joutui pitämään korsettia päivittäin. Eikö näyttelijän työ kuulostakin ihanalta.

Kaikesta huolimatta toivotamme lhbtq-ohjaaja Francis Leelle onnea tämänkin teoksen kanssa.