Puolitoista vuotta sitten Tallinnassaperustettu Vikerlased konsertoi Helsingissä Vikerkaar – FinEst Moments – konsertissa. Konsertin järjestää Helsingin gaykuoro Out ’n loud ja sen aikana esiintyvät myös Kaupungin Naiset ja The Friends of Dorothy.

Out ’n loudin kuoronjohtaja Aleksi Vaskon toteaa konsertin oleva kevään odotettu valopilkku.

– Kuulijoille tarjoillaan monipuolinen musiikillinen herkku, kun lavalle astelee vuorollaan Helsingin ja Tallinnan sateenkaarikuorojen joukko. Yhteistyö ystävyyskuorojen kanssa on kallisarvoista ja tärkeää, sillä sateenkaarikuorojen genre on pieni, mutta värikäs alalaji suomalaisessa kuoromusiikissa.

Helsingissä Vikerlased esittää virolaisia kuorolauluja ja englannin kielisiä lauluja. 20-jäsenistä kuoroa johtaa Keio Soomelt. Kuoro on ehtinyt esiintyä jo monilla areenoilla, kuten Baltic Pridessa Riikassa. Heinäkuun alussa kuoro osallistuu Tallinnan 27. laulujuhlille.

Kuoron nimeen liittyy monia merkityksiä ja yksi tarkoittaa virolaisia viikinkejä. Vuonna 1928 valmistui Evald Aavin säveltämä ensimmäinen virolainen ooppera, joka on nimeltään Vikerlased. Sateenkaari on viroksi vikerkaar.

Vuonna 2004 perustettu Helsingin gaykuoro Out ’n loud esittää elämänsuolaisella tavallaan nykysäveliä ja klassikoita. Suomen ainoa lesbokuoro Kaupungin Naiset, perustetty 2014, esittää suomalaisiin runoihin kuorolle sävellettyä musiikkia – ripauksella huumoria ja patetiaa. Sävellykset ovat kuoronjohtaja Petra Lampisen kynästä. Viisihenkinen The Friends of Dorothy on a cappella -kokoonpano, joka aloitti viime vuonna.

Vikerkaar – FinEst Moments -konsertti Helsingin Musiikkitalossa, Sonore-salissa lauantaina 2.3.2019 klo 18.00. Liput 22,50 €, saatavissa kuorolaisilta, Musiikkitalon lippumyymälästä ja Ticketmasterin verkkokaupasta.