Briana Venskus on nähty menestyssarjoissa kuten S.H.I.E.L.D. Agentit, The Walking Dead ja Good Trouble. Syksyllä 2018 hänet kutsuttiin pienen joukon muita näyttelijättäriä kanssa koe-esiintymiseen. Tarjolla oli rooli TV-showssa. Roolin kuvauksessa kerrottiin, että kyseessä on lesbo, joka on työssä käyvä ammattilainen, koulutetty, hyvin terävä ja jolla on suhde toisen hahmon kanssa.

– Ah, upeaa, tämä on hallussa, Venskus kertoo todenneensa Bustlen mukaan.

Hän kertaa, että koe-esiintyminen meni todella hyvin, mutta viikko kului ja mitään ei kuulunut ja hän totesi, että ei kuitenkaan saanut roolia.

Venskusille kuitenkin hieman myöhemmin kerrottiin hänen sitä kysyttyään, miksi hän ei hyvältä tuntunutta roolia saanut.  Syyksi, kerrottiin, että rooliin piti saada ”aidosti LGBTQ”.

– Kun näin ne sanat, olin että mitä vi**tua? Sain tuskin kasattua leukani lattialta, että pystyin muotoilemaan vastauksen heille, Venskus muistelee.

Venskus kertoo, että hänestä tuntui kuin  hänelle puhuttaisiin jotain outoa kieltä, jota hän ei ole aikaisemmin koskaan kuullut. Olihan hän 31 elämästään vuodesta ollut ulkona kaapista jo 16 vuoden ajan ja nyt hänen omaa identiteettiään mitätöitiin.

Hän toteaa, että autenttisuuden puutteella voitiin tarkoittaa vain yhtä asiaa sitä, että hän ei ulkoisesti riittävästi vastaa sitä kuvaa, joka LGBTQ-ihmisiin liitetään. Tarkemmin ottaen, hän ei sopinut lesbon stereotyyppiin, todennäköisesti ”butch”-tyyppiseen.

Roolihahmolle ei kuitenkaan oltu määritelty mitään ulkonäöllistä tyyppiä.

Venskus korostaakin, että jos haetaan näyttelijää hahmolle, jolla ei ole tiettyä määriteltyä lookkia, pitää olla avoin sen yhteisön monimuotoisuudelle.

– Katson itseäni, ystäviäni ja muita ihmisiä, joiden kanssa kasvoin LGBTQ-yhteisössä, ei ole mitään tiettyä mallia, miltä me näytämme ja Hollywoodinkin olisi jo aika ymmärtää se.