Alma avautui yksityiselämästään brittiläisen Gay Timesin haastattelussa, joka julkaistiin eilen.

Haastattelu tehtiin Alman uuden albumin julkaisun alla. Alma itse kuvailee albumin kertovan hänen tarinansa.

– Tämä tuntuu ihan valmistujaisilta. Tämä on ollut ihan hullua kyytiä. Aloitin 16-vuotiaana ja nyt 23-vuotiaana olen jo aikuinen. Albumi kertoo tämän tarinan – lapsuudestani tähän päivään. En voisi olla ylpeämpi itsestäni.

Alma ei ole aikaisemmin haastatteluissa puhunut seksuaalisesta suuntautumisestaan. Aivan täysi yllätys asia ei ole, siitä on ollut pieniä viitteitä siellä täällä. Selvä muutos tapahtui tuoreen sinkun julkaisun yhteydessä. Sen Alma omisti tyttöystävälleen. Alma kertoo, että ei aluksi halunnut kertoa suhteestaan julkisesti etenkään Suomessa. Syynä oli kotiovella jo aiemmin kytänneet paparazit.

”Jos haluan tehdä tätä uraa, minun pitää olla rehellinen”

– Olin todella ahdistunut. Mietin, että tätäkö elämäni tulee olemaan omassa kotimaassani. Sitten lakkasin välittämästä.

– Monella laulajalla on salaisuus tai he eivät halua näyttää juhlimistaan sosiaalisessa mediassa, ajattelin, että ”jos haluan tehdä tätä uraa, minun pitää olla rehellinen”. En halua lopettaa juhlimista, koska olen vittu 23 ja tarvitsen sitä. En halua lopettaa työttöystäväni rakastamista ja olla lataamatta kuvia meistä kuten kaikki muut ihmiset tekevät.

View this post on Instagram

SUMMER is out now everywhere! 💧

A post shared by ALMA (@cyberalma) on

Alma kertoo, että hänelle on tärkeää löytää oikea tasapaino. Hän kokee olevansa tavallinen ihminen, eikä halua koskaan pitää itseään julkkiksena, eikä hän halua piilotella mitään.

– Jos ihmiset eivät pidä minusta sellaisena kuin olen, jos he ajattelevat, että juhlin liikaa tai, että olen ällöttävä, koska minulla on tyttöystävä, niin ok.

Alma kertoo haastattelussa myös,  miksi hän epäröi seksuaalisuudestaan puhumista. Syynä ei ollut häpeä tai pelko siitä, että asia vaikuttaisi kielteisesti hänen uraansa. Hän ei vain pitänyt sitä isona asiana.

– Olen aina elänyt avoimesti. Olen vapaa, enkä ole koskaan ymmärtänyt, että homous voisi olla jännittävää. Minulle se on vain normaalia.

Alma kuitenkin heräsi siihen, että koska kaikkialla homous ei ole ok, hän voisi esimerkillään auttaa muita. Hän halusikin alkaa puhua asiasta enemmän. Tyttöystäväänsä hän ei kuitenkaan halua tuoda julkisuuteen.

– Hän on minulle kaikki kaikessa, enkä halua sekoittaa hänen päätään tämän maailman takia. Mutta mistään salailusta ei ole kyse.

Alma kertoo, että hänen lesboutensa ei ole ollut hänen perheelleen mikään ongelma.

– Tiedän olevani todella onnekas. Kaikki ystäväni ovat homoja. Kaapista tuleminen oli niin helppoa, koska minulla ei edes ole heteroystäviä. Tytöt pitävät tytöistä ja pojat pojista.

Esikuvakseen Alma mainitsee Lady Gagan. Homojen mieslaulajien kanssa hän ei koe kokeneensa mitään yhteyttä.

Alma onkin kaivattu roolimalli nuorelle yleisölle, sellainen mitä hänelle ei itsellään ollut.