Vihdoinkin kaksi naista ovat saaneet pääroolit amerikkalaisessa high school -elokuvassa. Booksmart ei vaikuta mitenkään erityiseltä tarinallaan kahdesta nuoresta, jotka viimeisenä koulupäivänä kokevat, että ovat käyttäneet aivan liikaa aikaa pänttäämiseen sen sijaan, että olisivat juhlineet koulun aikana.

Amy ja Molly päättävätkin ottaa takaisin kaiken, mitä ovat neljän kouluvuoden aikana menettäneet yhden illan aikana. Elokuvaa kuvaillaan älykkääksi, hyvin hauskaksi ja kauniisti ohjatuksi.

Elokuva tuntuu raikkaalta tuulahdukselta tässä ajassa, missä nuoret painivat koulun, sosiaalisen median ja statuksen paineissa. Komedioita, missä pääosassa ovat naiset, näkee harvoin ja iso plussa ohjaaja Olivia Wildelle, joka osoittaa, että monimuotoisuus tarkoittaa parempia elokuvia.