Unkarin on ottanut suuria askelia nationalististeen ja vanhoilliseen suuntaan, nyt kun pääministeri Viktor Orbánin puolue Fidesz on vallassa.

Puolue vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliiittoa ja on julkistanut ”family first” -politiikan, jolla edistetään perinteisen perheen ideologiaa. Kesällä puolue nousi otsikoihin kun sen poliitikko István Boldog kehotti boikotoimaan Coca Colaa, joka oli näyttänyt mainonnassaan kaksi miestä halaamassa toisiaan kera tekstin ”Zero sugar Zero prejudice”.  Puolueen poliitikon mielestä kampanja oli ”provokatiivinen”.

Ja nyt Unkari on tiedottanut, että se jättää 2020 Euroviisut väliin. Syytä ei kerrota, mutta The Guardianin lähteiden mukaan syynä on se, että laulukilpailu on ”liian homo” maan vanhoilliselle hallituksella ja sen vanhoillisille johtajille.

The Guardianin mukaan homofobiasta päätöksen takana kertoo muun muassa se, että Orbàn-myönteinen toimittaja András Bencsik on kutsunut Euroviisuja ”homojen laivueeksi”.

– Tämä on tervetullut päätös, myös mielenterveyllisillä perusteilla, että Unkari ei osallistu tähän homojen laivueeseen, joksi tämä kansainvälinen laulukilpailu on muodostunut.