Eastsidersin kaikki neljä kautta ovat nyt katsottavissa Netflixissä. Sarja on rahoitettu crowdfundingin avulla. Se kertoo Los Angelesin Silverlake alueella asuvien Thomasin Calin elämästä. Sarjan alkaessa Thom on juuri kertonut Calille pettäneensä tätä Jeremyn kanssa. Tästä huolimatta Cal päättää jatkaa yhteiseloa Thomin kanssa.

Sarjan takana on 34-vuotias Missisippistä kotoisin oleva Kit Wiliamsson. Hän aloitti sarjan syntymäpäivälahjana itselleen opiskellessaan UCLAssa. Hän pyysi ystäviltään ja perheeltään apua ja avustusta kahteen ensimmäiseen jaksoon, jotka julkaistiin YouTubessa.

– Sitten jatkoimme keräystä jatkoa varten ja 2016 sarja myytiin Netflixille. Sen jälkeen suosio räjähti ja nyt minulle tulee uusi viesti joka viides minuutti katsojilta ympäri maailman, kertoo Williamson puhelimessa QX:lle, juuri ennen lehden menemistä painoon.

– Yleisimmin viesteissä ollaan tyytyväisiä sarjan loppuratkaisusta. Kun nyt päätimme sarjan neljänteen kauteen oli tärkeää, että meitä kaikki seitsemän vuotta seuranneet saivat sellaisen lopun, johon he voivat olla tyytyväisiä.

Oliko alusta asti selvää, miten sarja päättyisi?

– Minulla oli mielessäni ”end game”, mutta koskaan ei ollut varmaa saammeko jatkoa. Mutta olen aika esittänyt faneille tarinan siitä, miten haluaisin seuraavan kauden menevän. Niin me veimme sarjaa eteenpäin.

Sekä sinä, että sarja olitte Emmy-ehdokkaina, mitä se merkitsi?

– Valtava kunnia. Että lhbtq-yhteisöön keskittyvä sarja saa tällaisen tunnustuksen, merkitsee se sitä, että me vihdoinkin tulemme nähdyiksi valtamediassa ja se on todella merkittävää.

Sarja kuvaa Calin ja Thomasin suhdetta seitsemän vuoden ajan, eikö se ole todella poikkeuksellista?

– Kyllä, tarinankertojan perspektiivistä on minusta mielenkiintoista kerran saada nähdä pitkäaikainen samaa sukupuolta olevien välinen suhde ja sen eri haasteet. Oli jännittävää tuoda esiin mitkä asiat saavat suhteen toimimaan. Halusimme tuoda esiin, että tämä oli Calin ja Thomasin tapa saada suhde toimimaan ja se voi toimia joillakin, kun taas jotkut eivät ymmärrä sitä ollenkaan. Queereina olemme enemmän tietoisia siitä, että voimme itse tehdä oman polkumme. Ei ole mikään vaihtoehto elää kuten vanhempamme, joten olemme avoimempia vastaantuleville mahdollisuuksille.

Aloitit sarja 2012, miten LA on muuttunut sen jälkeen?

– Yhteisöstä on tullut kovaäänisempi ja etenkin niillä alueilla, missä Eastsiders tapahtuu, Echo Park ja Silverlake pursuavat aktivismia.

Sarjan ensimmäiset kaksi kautta ovat melko viattomia, sitten seksistä tulee kuumempaa ja alastomuus lisääntyy …

– En halunnut, että kukaan tulkitsisi väärin sen mitä halusin kertoa, sarja käsittelee ensisijaisesti suhdetta, enkä halunnut, että sitä pidettäisiin pehmopornona. Sitten ajattelin, että me jotka olemme lhbtq osaamme lukea rivien välistä ja käsitämme mitä tapahtuu, vaikka sitä ei näytetäkään.

Sarjassa kuvataan paljon sitä, mikä on queer-yhteisölle tunnusomaista, hivin pelkoa, huumeita, Grindriä, kimppaseksiä ja PrePiä. Mitä PreP sinun mielestäsi merkitsee homoille?

– Olen ehdottomasti sitä mieltä, että PreP on mullistanut monien seksielämän. Minun kasvaessani pelkäsin hiviä niin paljon ja se oli ymmärtääkseni ihan tavallista. PreP on vähentänyt hivin leviämistä ja se on tietenkin hyvä asia.

Nyt, SPOILER VAROITUS: Missä Cal ja Thomas ovat tänään, viimeisen jakson jälkeen?

– He ovat aloittaneet uuden jakson elämässään, mutta elävät yhä samassa asunnossa saman kissan kanssa (nauraa).

Jos sinulla olisi mahdollisuus tehdä jälleennäkemisjakso 10 vuoden päästä …?

– Sanoisin ehdottomasti kyllä.

Mitä sinulle taphtuu nyt?

– Minulla on muutama projekti, mutta valitettavasti en voi puhua niistä. Vielä. Seuratkaa tilannetta patreon.com/kitwilliamson