Toukokuun 12. päivänä Rotterdamiin saapuu  euroviisufaneja ympäri maailman 65. kertaa järjestettävään legendaariseen musiikkikilpailuun. Paitsi, että nyt tapahtumaa uhkaa ympäri Euroopan leviävä koronavirus.

EU-komissio ja Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus katsovat, että sekä euroviisut että jalkapallon EM-kisat saatetaan joutua perumaan tautiriskin perusteella, kertoo Dagens Industri omiin lähteisiinsä perustuen.

Ruotsi jättää Rotterdamin euroviisukokouksen väliin

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT on ilmoittanut, että varotoimenpiteenä se ei lähetä ketään paikalle vuotuiseen kokoukseen, joka pidetään aina ennen euroviisuja, kertoo Dagens Nyheter. Maaliskuun 9. päivä pidettävässä kokouksessa kaikkien osallistujamaiden delegaatiot tapaisivat  ja esittäisivät kilpailukappaleensa. Mutta nyt Ruotsi osallistuu kokoukseen etänä.

Melodifestivalenin projektinvetäjä Anette Helenius sanoi DN:lle, että päätös olla lähettämättä ketään Rotterdamiin euroviisuja edeltävään tapaamiseen ei vaikuta Ruotsin osallistumiseen itse kilpailuun.

Melodifestivalenin finaali on määrä pitää Tukholman Friends areenalla tulevana lauantaina ja SVT on ilmoittanut, että tapahtuma toteutetaan, ellei terveysviranomaisilta tule muunlaista määräystä.

Yle ei ole ilmoittanut ainakaan vielä osallistumisesta ensi viikon kokoukseen Rotterdamissa (toim. huom.)