Downtown Abbeyn tähti Dan Stevensin nähdään merkittävässä roolissa  kuvitteellisena laulajana, joka osallistuu Euroviisuihin. Merkittävän roolista tekee se, että Stevensin esittämä hahmo Alexander Lemtov on Tšetšenian/Venäjän edustaja Eurovision laulu kilpailussa.

Elokuva on nimeltään Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga ja se saa ensi-iltansa 26 kesäkuuta.

Elokuvassa nähdään myös Will Ferrel ja Rachel McAdams, jotka esittävät islantilaista yhteytettä Fire Sagaa, joka tavoittee pääsyä maansa edustajaksi Euroviisuihin. Yksi elokuvan tähdistä on myös Pierce Brosnan, joka esittää Ferrelin hahmon, Larsin, isää. Viisut pidetään Briteissä, mikä on herättänyt sosiaalisessa mediassa huvittuneita kommentteja, koska maa ei ole kilpailussa kovinkaan hyvin pärjännyt.

Tšetšenian hirvittäviä homovainoja ei kaunistella

Stevens kertoi Attitudelle hahmonsa olevan anti-sankari. Hänen hahmonsa Lemtov on Tšetšeniasta ja roolia varten on selvitetty homomiehiin kohdistuva ajojahti, eikä sitä kaunistella.

– Halusimme tuoda asiat esiin oikella tavalla, Stevens sanoo.

– Euroviisuihin osallistuu esiintyjiä monista sellaisista maista, missä he joutuisivat vaaraan, jos kertoisivat kuuluvansa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin.

Tšetšenian homovainoista on tiedetty jo 2017 keväästä saakka, eikä niiden tiedetä päättyneen vieläkään. Suomessakin on järjestetty mielenosoituksia niitä vastaan.

Video näyttää, mitä homomiehille tapahtuu Tšetšeniassa.

Nämä nuoret miehet on tapettu Tšetšeniassa.

Tšetšeniassa kidutettu homies kertoi kokemuksistaan