Ajankohtainen aihe

Jorma Uotinen täytti 70: ”Nuoruudessani me olimme rikollisia”

Jorma Uotinen täytti 70-vuotta. Hän on ensimmäisiä ja yhä harvoja avoimesti biseksuaaleja Suomessa.

Jorma Uotinen on kulttuurimme iso tekijä. Hänen uransa on kestänyt jo 50 vuotta, tanssija, koreografi, laulaja, baletinjohtaja, tv-kasvo.

– Olen kiitollinen, kun seitsemänkymppinen kelpaa vielä televisioon, vaikka sinne aina haetaan uusia, nuoria ja tuoreita kasvoja, toteaa Uotinen Ylen haastattelussa.

Viime vuosina tv-töitä onkin riittänyt. Uotinen on tuomaroinut ahkerasti. Persoonallista kommentointia on nähty Tanssii tähtien kanssa ja Talent Suomi -ohjelmissa.

Elämänfilosofiansa Jorma Uotinen sanoo olevan sitä, että pyrkii olemaan avoin, utelias ja nöyrä elämän edessä.

– Ei elämä ole mikään loma. Elämässä on kaikki sävyt sekä nousut ja laskut. Aina ei ole helppoa, mutta ei pidä ollakaan.

Jorma Uotinen varttui yksinhuoltajaäidin perheessä, sillä hänen isänsä kuoli hänen ollessaan vasta kolme vuotias.

Uotisen seksuaalisuus puhutti mediassa paljon jo 80-luvulla. Ja muistelen hänen olleen ensimmäisiä, jonka biseksuaalisuudesta puhuttiin.

Jorma Uotinen oli Suomen ensimmäisiä bi-julkkiksia

66-vuotishaastattelussa 2017 Ilta-Sanomille Uotinen kuvaili miten hän on nähnyt elämänsä aikana homoseksuaaleihin ja biseksuaaleihin suhtautumisen muuttuneen radikaalisti.

– Yleiset asenteet ovat muuttuneet ratkaisevalla tavalla. Minä olen sen verran iäkäs ihminen, että minun nuoruudessani me olimme rikollisia. Oli olemassa jopa erilaisia sairausluokituksia.

Jorma Uotisesta on syksyllä tulossa Sauli Miettisen kirjoittama elämänkerta.

Julkaistu 2020-07-04