Touko Laaksonen (1920-1991), Tom of Finland, asui 1969-1984 Helsingissä osoitteessa Tehtaankatu 7. Talo on nimeltään asunto-osakeyhtiö Sampsa. Laaksonen asui siellä kumppaninsa Veli Mäkisen kanssa ja Mäkisen kuoleman jälkeen. Tänään kello 13 talon paljastetaan talon seinään hänen kunniakseen asennettu muistolaatta.

Kyseisessä huoneistossa asuessaan Laaksonen teki ikoniset piirroksensa.

Muistolaatan paljastaminen on osa Finlandization 34-festivaalia. MSC Finland on myös tukenut muistolaatan toteuttamista. Sen on suunnitellut Matu Kornamo.

– Vaikka Tomin tuotantoa on omittu erilaisiin vaniljaseksuaalien käyttötarkoituksiin, kuten lakanoihin, niin hän teki teoksensa omalle alakulttuurilleen ja kuvasi niissä omia ystäviään”,  hankkeessa mukana ollut Antti Kauppinen sanoi Helsingin Sanomille aiemmin tällä viikolla.

Tom of Finlandin kuvia on nähty Suomessa postimerkeissä, Finlaysonin liinavaatteissa, vodkassa ja kahvissa. Näkyvyys on tehty yhteistyössä Tom of Finland Foundationin kanssa, joka saa niistä tuloja Laaksosen taiteen ja perinnön vaalimiseen ja jatkamiseen. Laaksosen töitä on myös nähty näyttelyissä meillä ja muualla, viimeksi keväällä Tallinnassa.

Myös näyttely avoinna

Perjantaina aukesi Alakulttuurikeskus Loukkoon toteuttu pop-up-näyttely, jossa on esillä kolmen eri Tom of Finland -julisteen syntyprosessesit eri vaiheissaan. Laaksonen teki kyseiset julisteet omalle fetissiklubilleen, joka on juurikin MSC Finland, koko nimeltään MSC Finland Tom’s Club.