Kristen Stewart on jouluntuoja, sillä hän on pääroolissa uudessa jouluelokuvassa Happiest Season.

Elokuva kertoo Abbysta, joka vie tyttöystävänsä Harperin kotiinsa joulun aikaan. Abbyn on tarkoituksena kosia, mutta matkaan tulee mutkia sillä hänelle selviää, että Harper ei olekaan vielä kertonut konservatiivisille vanhemmilleen olevansa lesbo.

– Minusta on ihanaa, miten jouluelokuvat saavat kaipaamaan kodin ideaalia, mutta samalla myös näyttävät miten hulvatonta ja kovaakin todellisuus kotona voi toisinaan olla, Stewart sanoo People Magazinelle.

Elokuvan ensi-ilta on 25. marraskuuta Hulu-palvelussa. Elokuvan oli tarkoitus tulla teatterilevitykseen, mutta kuten monen muunkin elokuvan kohdalla tänä vuonna, koronapandemian takia se ei ollut mahdollista.