Sam Smith on viimeisen vuoden aikana tehnyt henkilökohtaisen matkan. Viime syyskuussa hän kertoi julkisuuteen olevansa ei-binääri ja kertoi vuosien patoutuneista tunteista, jotka ovat ilmenneet ahdistuneistuutena, dysmorfisena ruumiinkuvan häiriönä ja masennuksena. Tämä matka heijastuu tietyllä tavalla uudelle Love Goes albumillekin, joka ei kuulosta samalta mitä Sam Smith on ennen tehnyt. Muutos on myönteinen.

Supertähti kertoi olevansa muunsukupuolinen

Kuuluisa laulaja näyttää vartalonsa – ja kehottaa muita tekemään samoin

Näin paljon et ole superstaralta aiemmin nähnyt

En koskaan uskonut, että Sam Smith ainakaan kymmeneen vuoteen tekisi popahtavaa albumia. Sam Smith on yhtä kuin piano, stemmat ja sydänsurut. Ja miten helppoa näistä elementeistä on koota jotain menevää. Vaikuttaa siltä, että ei kovinkaan vaikeaa.

Love Goes on oikein hyvä pop-albumi. Kappaleet kuten  Another One ja Dance (Till You Love Someone Else) olisivat hänen aiemmilla albumeillaan olleet menevän sävyisiä balladeja. Nyt ne kutsuvat tanssimaan olohuoneessa. Ihan kuin Sam Smith olisi tehnyt poppia koko ajan.

En kaivannut tätä tyyliä Sam Smithin aiemmilla albumeilla, mutta en kaipaa myöskään hienostuneita soul/jazz albumeja kuunnellessani tätä uutta. Sillä nekin ovat päässeet mukaan kappaleissa For The Lover That I Lost, Breaking Hearts ja Forgive Myself.

Albumilla on kaikkiaa 17 kappaletta. Kuusi niistä on julkaistu edellisten kahden vuoden aikana. Jos ne laskee mukaan, albumi on todella vahva. Uudet kappaleet eivät loista aivan yhtä kirkkaina, mutta ovat silti kelpo lisä esimerkiksi Diamondsin kanssa.

Albumin oli tarkoitus ensin olla nimeltään To Die For, helmikuussa julkaistun singlen mukaan. Mutta kuten Taylor Swift, myös Sam Smith muutti suunitelmia koronan takia. Ja Love Goes tuli ulos.

Ja siitä me olemme iloisia.

Abumin kolme parasta raitaa:

  1. Another One
  2. Diamonds
  3. Dance (Till You Love Someone Else)

QX QX QX QX