Turun seudun Seta ry:n järjestämä Vinokino on Suomen ainoa elokuvafestivaali, jonka ohjelmisto on yksinomaan  sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tarinoita. Tänä vuonna  näytetään Helsingissä kolmen päivän aikana 12 näytöstä: neljä komediaa, kolme laatudraamaa, kolme ajankohtaista dokumenttia ja kaksi lyhytelokuvakoostetta.

Helsingissä 27. – 29.11. Cinema Orionissa järjestettävä Vinokino-elokuvafestivaali on järjestyksessä 29.

Helsingin näytösten lipunmyynti on avattu perjantaiaamuna ja liput saa ostettua Vinokinon verkkosivuilta.

– Suosittelen lippujen ostamista etukäteen lippukassalla jonottamisen välttämiseksi, toteaa festivaalin koordinaattori Antti Tiainen.

Vinokino haluaa kiinnittää huomiota Venäjän kamalaan tilanteeseen – ja auttaa

Venäjän huolestuttava ihmisoikeustilanne näkyy myös Vinokinon ohjelmistossa, jossa siitä kertoo kaksi dokumenttia, A Worm in the Heart ja Welcome to Chechnya.

– Ne eivät välttämättä ole helppoja katsoa, mutta haluamme tuoda esiin ja nostaa keskusteluun Venäjän heikentyneen ihmisoikeustilanteen, Tiainen toteaa tiedotteessa ja jatkaa:

– Venäläiset ihmisoikeusaktivistit tarvitsevat apuamme, joten keräämme festivaalin aikana rahaa heidän toimintansa tukemiseksi MobilePay -lahjoituksin.

Welcome to Chechnya oli myös Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin ohjelmistossa muutama viikko sitten ja sen arvostelu löytyy QX:stä.

Lue lisää: Syynissä Rakkautta & Anarkiaa 2020-elokuvafestivaalin queerelokuvat

Pandemian aikana kävijöiden turvallisuus on huomiotu

Koronapandemian seurauksena festivaalilla kiinnitetään erityisen paljon huomiota hygieniaan ja kävijöiden turvallisuuteen, tiedotteessa vakuutetaan. On käsidesipisteitä ja kävijöille on tarjolla kasvomaskeja. Elokuvissa myös istutaan hiljaa paikoillaan ja turvavälien pitäminen on siten mahdollista teatterissa. Kävijöiden toivotaan myös käyttävän Koronavilkku-sovellusta.

Elokuvat ovat merkittäviä lhbtqi+ kulttuurille ja elokuvafestivaali tapa kokea yhteisöllisyyttä. Tämä korostuu etenkin näin vaikeina aikoina.

– Festivaalimme antaa monelle mahdollisuuden kokea yhteisöllisyyttä. Tunteen siitä, että on hyväksytty sellaisena kuin on, joten siksi päätimme järjestää Vinokinon myös näinä poikkeuksellisina aikoina, kertoo Turun seudun Seta ry:n puheenjohtaja Taija Ahlstedt, Vinokinon tiedotteessa

Rajoitusten ja turvallisuuden takia lippuja on vähemmän saatavilla, mikä kannattaa huomioida ja hommata liput etukäteen, muistutetaan vielä tiedotteessa.

Normaalihintainen lippu maksaa kahdeksan euroa. Uutuus on viiden lipun sarjalippu, jonka hinta on 35 €, se ei ole henkilökohtainen, joten sitä voi käyttää useampi henkilö ja sinä ja kaverisi voitte sitten säästää lippujen hinnassa.

Katso Vinokinon ohjelmisto festivaalin verkkosivuilla.