Tuleva 2021 World Pride elokuussa on jaettu kahden kaupungin, lähekkäin sijaitsevien Kööpenhaminan ja Malmön, kesken.

Parhaillaan on mietinnässä kolme erilaista tapaa toteuttaa suurtapahtuma, kertoo projektinvetäjä Anna Tenfält.

Skenaario 1: Täysimittainen julkinen tapahtuma.

Skenaario 2: Julkinen tapahtuma vallitsevien rajoitusten mukaisesti ja digitaalisten osioiden käyttöönotto niiltä osin kuin ne sopivat ohjelmaan parhaiten.

Skenaario 3: Täysin digitaalinen tapahtuma.

Tenfältin mukaan Malmöön suunnitellaan viittä eri lavaa, lisäksi ovat lavat Kööpenhaminassa ja WorldPride House. Lisäksi ohjelmassa olisi ulkopuolisten järjestäjien lavoja.

Joitakin Pride-tapahtumia on lykätty myöhemmäksi tänä vuonna, kuten Göteborgin West Pride, siinä toivossa, että useimmat olisivat silloin saaneet rokotteen. Mutta World Priden siirtäminen ei ole vaihtoehto.

– Uskallamme odottaa vielä jonkin aikaa, mitä terveysviranomainen ja Ruotsin hallitus päättävät, Tenfält sanoo.

– Emme usko, että joutuisimme turvautumaan skenaarioon 3, sitä pidämme epätodennäköisenä. Mutta huolimatta siitä toteutetaanko tapahtuma skenaarion 1 tai 2 perusteella katsomme, että kulunut vuosi opettanut paljon uutta digitaalisesta tapahtuman järjestämisestä ja jopa uusia tapoja osallistua niihin. Valittavasta skenaariosta riippumatta tulemme hyödyntämään tätä ja otamme huomioon sen, että World Pride on kansainvälinen tapahtuma, jonka pitää olla saavutettavissa lhbtqia+ihmisille ympäri maailman.