”Kun vähemmistöjä ei sarjassa esitetä uhreina, heidän toimintansa alkaa näyttäytyä hyväksyttävänä, ja normaalinakin. Eron käsittelytavassa voi huomata vertaamalla [Schitt’s Creek] sarjaa vaikka 1980-luvun aids-epidemiasta kertovaan It’s a Siniin. Sinänsä hieno ja koskettava sarja hieroo homojen uhriaseman katsojan naamaan aika voimallisesti, mikä saattaa aiheuttaa torjuntaa”, kirjoittaa Helsingin Sanomissa eilen julkaistussa jutussa toimittaja Jussi Lehmusvesi.
HS:n juttu kertoo pääasiallisesti eroista menneiden vuosikymmenten suositun Pulmuset (Married… with Children) sitcomin (USA 1987-1997) ja Schitt’s Creek (Kanada 2015-2020) sitcomin välillä. Lehmusvesi toteaa Pulmuset haitalliseksi ja Schitt’s Creekin tervehdyttäväksi. Kyseessä on woke-kulttuurille tyypillinen uudelleenarvottaminen omien ahtaiden puritaanistenkin tulkintojen perusteella. Useita klassisia suosikkisarjoja on tuomittu vääränlaisiksi ja Little Britain jopa poistettu saatavilta.
Lue lisää: Kylän ainoa homo piilotettiin arkistoihin
Lue lisää: Frendien luoja: ”Meillä ei ollut tietoa transsukupuolisista”
On totta, että gay-miehiä kuvaavissa sarjoissa ja elokuvissa on usein uhriasetelma, koska sellaista on monen meistä todellisuus, valitettavasti.
Lue lisää: Debatti: Seksuaalisten vähemmistöjen kertomukset eivät ole aina kauniita
Lehmusvesi kehuukin Schitt’s Creekiä, joka siis on komedia, siksi, että se näyttää millaista elämä voisi parhaimmillaan olla. Sellaisiakin kertomuksia toki tarvitaan. Mutta, jos valtaosa gay-tarinoista olisi fantasiaa paremmasta maailmasta, miten se vaikuttaisi suhtautumiseen vähemmistöä kohtaan? Syntyisikö harha siitä, että meillä on kaikki hyvin? Luulen näin.
Toimittajan tulkinta siitä, että arvostettu It’s a Sin korostaisi liikaa gay-miesten uhriasemaa on mielestäni huono. Ensinnäkin kyseessä on eri tyylilaji. Siinä missä Schitt’s Creek on komediaa It’s a Sin on draamaa. Toisekseen Schitt’s Creekin tekijät ovat kertoneet tietoisesti haluavansa kuvat maailman parempana paikkana. It’s a Sin taas oli hyvin uskollinen historiallisille tosiseikoille ja ajankuvalle, jättäen kuitenkin enemmälti aidsin sairauskuvaukset toissijaisiksi, verrattuna esimerkiksi Angels in America sarjaan.
It’s a Sin ei mielestäni ollut lohduton, vaan onnistui kuvaamaan miten järkyttävän ahdistavalla aids-kaudellakin ihmiset yhä elivät ja uskoivat huomiseen. Sarjassa on myös poikkeuksellisen kauniita ystävyyssuhteita ja poikkeuksellista arjen rohkeutta, jotka monelle meistä ovat fantasiaa ja olivat sitä etenkin 1980-luvulla.
Näin Lehmusvesi kommentoi It’s a Sin -kommenttiaan QX:lle sähköpostitse.
– Tuo kommentti hienosta Its´s a Sinistä liittyy analyysiin Schitt’s creekin poikkeukselliseen tapaan esitellä maailma ilman homofobiaa. 1980-luvun aids-epidemiassa asetelma on tietenkin toinen. En tietenkään halua väheksyä homojen kokemuksia ja minusta niitä käsitellään It´s a Sinissä täysin asiaankuuluvasti. ”Hieroa naamaan” oli aika epäonnistunut muotoilu tekstissäni.
Draaman tyylilajissakin voidaan toki ottaa vapauksia historian suhteen. Tällaisia esimerkkejä ovat esimerkiksi Appen tv-tuotantoihin kuuluva For All Mankind, joka pääpuolisesti on uskollinen historialle, mutta on kuitenkin fantasiaa: John Lennonia ei ammutta, USA:n sukkulaohjelma oli menestys ja naiskosmonautti oli ensimmäinen ihminen Kuussa. Olisiko aika tehdä tv-sarja, jossa aids ei koskaan tapahtunut tai siihen keksittiin heti rokote? Sellainen olisi toki kiva nähdä. Sen kautta aukeaisi myös aivan uudenlaiset mahdollisuudet keskustella siitä takapakista, minkä gay-miesten asema koki homorutto-leiman takia. Sitä hintaa maksetaan edelleen. Valtaväestö ei voine koskaan ymmärtää sitä taakkaa, minkä hiv-pandemian julistaminen ”homorutoksi” gay- ja bi-miesten elämään muodosti. Yhä tänä päivänä miesten välistä seksiä pidetään suuremapana aids-riskinä. Siksi kaikki gay-miesten uhriaseman vähättely on väärin ja vaarallista, koska se ylläpitää tätä syrjintää – asia, mikä jokaisen woken pitäisi ymmärtää.
Lopuksi mainittakoon, että Helsingin Sanomat syyllistyi aids-aikakaudella homojen mustamaalaamiseen, kuten suurin osa muusta mediasta. Esim. 8/1983 JAMAssa julkaistu tieto aidsin leviämisestä heteroiden keskuudessa mainittiin HS:ssä vain pikku uutisena ja 28.12.1986 HS julkaistiin artikkelli Pelko on paras ase aidsia vastaan, jossa aids leimataan “luonnon kostoksi”, kirjoittaa Olli Stålström Finqueer-sivustolla.
Päivitetty 2022-09-02
