Nisan Dragtähdet -sarja puhutti ja ihastutti. Sarja nähtiin YouTubessa ja Seiska.fi -sivustolla. Helsingin Sanomissa sarja lytättiin heikkotasoisena, mutta tämä ei ollut suurin mielenpahoituksen aihe, vaan se että Hesari lööppasi kyseessä olevan ensimmäinen suomalainen drag-kilpailu – sehän ei pidä paikkaansa, Drag queen -kilpailujen pitkä jatkumo alkoi Annankadun Don’t Tell Mamasta (sittemmin DTM) jo vuonna 1997 sen silloisen keulahahmon Riitta ”Ritu” Suomisen ideasta. 1998 mukaan liittyi Mega-Paula ja loppu on kisojen kavalkadia. Nyt konseptia koettaa televisiomuotoon Nisa Soraya.

Katsojia kerrotaan eri kanavissa kertynyneen muutamassa kuukaudessa jo yli 140 000 ja luvut nousevat yhä.

-Tuleva kausi on täynnä uutta – paneudumme kilpailijoiden persooniin ja kaikki ovat tervetulleita. Olisi hienoa saada mukaan kilpailijoita ilman sukupuolirajoituksia ja mitä erilaisimpia esityksiä ja esiintyjiä! Tätä tehdään teitä kaikkia varten, joten kertokaa mitä haluatte nähdä!, toteaa Nisa tiedotteessa.

Myös tuleva kausi tullaan näkemään YouTubessa sekä Seiska TV:n kanavilla YouTubessa ja seiska.fi -sivustolla.

-Tervetuloa kaikki luovat sielut! Sen voin paljastaa, että tulevalla kaudella ruudussa nähdään myös muun muassa Erika Vikman ja Mert Otsamo, Nisa vihjaa.

Haku Nisan dragtähdet 2. kaudelle on käynnissä

Sinustako seuraava drag-tähti? Hae mukaan Nisan dragtähdet toiselle kaudelle – kaikki ovat tervetulleita ilman sukupuolirajoituksia. 2022 toteutettavan toisen kauden hakemusvideot pyydetään lähettämään osoitteeseen [email protected].

QX.fi on Nisan dragtähdet 2. kauden yhteistyökumppani.