Nyt jo vuosikymmeniä julkisuudessa ollut tähtifilosofi Esa Saarisen teki nuorempana vuonna 1984 albumin, ehkä henkilön ammatin huomioon ottaen hieman mielikuvituksottamasti nimeltään Filosofia. Albumin nimi kuitenkin iski suoraan 1980-luvun alkupuolen edistysuskoa, dekadenssia ja dystopiaa pursuilevaan Dynastia-MadMax-ilmpaiiriin. Levyllä on myös kappale Poikarakkaus.

Poikarakkaudesta tuli pienoinen hitti ja se soi radiossa eli siis Yleisradiossa, paikkallisradiot aloittivat toimintansa Suomessa vasta seuraavana vuonna.

Poikarakkaus kuvaa miesten välistä herkkää vahvasti seksuaalisesti latautunutta hetkeä pyhässä tilassa, kirjaimellisesti sillä tekstit sensuellisesti ”räppäävä” Saarinen kertoo miesten kohtaamisesta katedraalin mystisessä rauhassa.

”Puuvillainen vyö, kaksi poikaa, kaksi poikaa, lattialla puuvillainen vyö, ympärillä hartauden hiljaisuus”.

Häpeämätöntä, julkeaa homoseksuaalisuuden kuvausta aikana jona miehet voittopuolisesti etsivät hätäistä kohtaamista yleisissä vessoissa ja muilla cruising-alueilla tai harvojen baarien ja bileiden melskeestä. Katedraali toki on metafora makuuhuoneelle.

Todella syntisesti kappale päättyy miesten yhteislauluun, missä poikarakkauden viestiä juhlistetaan rinta rottingilla. Tämä oli vallankuomouksellista aikana, jolloin kehoituskielto oli vielä voimassa, ja homoja vedettiin pesäpallomailoilla päin näköä gaybaarin ulkopuolella. Kehohoituskielto kumottiin vasta 1999 rikoslain uudistuksen yhteydessä.

Poikkarakkaus sai päivänvalon aikana, jolloin mitään miestenvälistä ei musiikissa juuri käsitelty, mutta miten yleistä se on tänäkään päivänä? Saarinen kertoi ainoasta albumistaan haastattelussa reilut 10 vuotta myöhemmin 1996.

Uudet tuulet puhalsivat 80-luvulla

1984 Britannian yleisradio BBC oli kieltänyt Frankie Goes to Hollywoodin kappaleen Relax soiton liian ronskin seksuaalisen sisällön vuoksi, homoutta siinä ei kuitenkaan mainita, vaikka kielletyllä videolla gaykuvastoa näkyykin. Sen sijaan modernilla ajalla homoseksuaalisuus oli kuultu jo ainakin 1975, kun Valentino levytti USA:ssa Motownille I Was Born This Way kappaleensa, jonka nosti hitiksi pari vuotta myöhemmin Carl Bean -disco genrenä oli homojen omakseen vaalima. Kaikkien aikojen – tai ainakin äänilevyajan – ensimmäinen gay anthemi on kuitenkin nyt sata vuotta vanha Das lila lied (Laventelilaulu) kabareeajan Saksasta 1920 ajalta, jolloin vapaamielisyys olisi voinut alkaa, ellei se olisi keskeytynyt suuren lamaan ja maailmansotaan.

Poikarakkautta edeltäviä miehen täydestä heteroseksuaalisuudesta poikkeavasta suuntautumisesta kertovia kappaleita ovat esimerkiksi Paajasen Kundi meikkaa (1979) ja Meiju Suvaksen Johnny ootko sellainen (1982). Paajanen oli aivan ajan hermolla, sillä Lontoossa muotiopiskelijoiden parissa roihusi new romantics suuntaus, joka nousi Lontoosta hallitsemaan 80-luvun alun popmaailmaa, se toi meille sellaiset kokoonpanot kuin Spandau Ballet, Duran Duran, Culture Club. Suuntaus rikkoi sukupuolirooleja ja -stereotypioita. Organ teki oman versionsa Paajasen kappaleesta 1982 ja 1985 samasta aiheesta teki jättihitin suomi-popin kaanoniin Leevi and the LeavingsPoika nimeltä Päivi. Tämä kaikki oli aivan todellisen mullistavaa ja rajoja rikkovaa, rohkeaa, aikana joka oli monin verroin konservatiivisempaa kuin 2021, vaikka kyse onkin vain muodikkaista heteromiehistä – ehkä.

Poikarakkaus sai uuden käsittelyn

2015 Tähtiportti päivitti Poikarakkauden uudelle vuosituhannelle. Sanoissa ollaan edelleen pyhätössä, mutta videolla katedraalia esittää slummi.

Esa Saarisen albumi Filosofia löytyy useammista striimauspalveluista.