Alek Hills opiskeli laulajaksi Los Angelesissa. Kaupunki ja siellä vietetyt vuodet jättivät vahvan jäljen miehen soundiin ja tyyliin. Nykyään hän asuu Helsingissä. Hän kertoo musiikissaan yhdistelevänsä 80-luvun äänimaailmaa klassisten pop-melodioiden kanssa – kuvaus osuu ensikuuntelun perusteella nappiin. Englannin kieliset lyriikat käsittelevät enimmäkseen tarinoita miesten välisestä rakkaudesta ja intohimosta.

Esikoissingle The Motel ilmestyi lokakuun lopulla. Se vie kuuntelijansa elokuvamaiseen maisemaan, missä tarinan päähenkilö koittaa päästä pois valitsemaltaan väärältä polulta. Se on vasta avaus, ensimmäinen osa. Tuleva EP kertoo kolmiodraaman tarinan jokaisen osallisen näkökulmasta.  Jatkoa tarinalle tullaan kuulemaan jo tänä talvena kun ensi vuoden puolella julkaistaan kolmen raidan EP.

Alek Hills kirjoittaa laulunsa itse, mutta kertoo tuotannossa ja biisien henkiin herättämisessä yhdistävänsä voimansa tuottaja Aatu Ruokolaisen kanssa. Musiikillisina esikuvinaan hän mainitsee muiden muassa sellaiset kuin Phil Collins, The Midnight, Bruce Hornsby, sekä The 1975.

The Motel löytyy kaikista suoratoistopalveluista! Musiikkivideo on luvassa myöhemmin.

 

Alek Hills löytyy myös Facebookista ja Twitteristä.