Alice Osemanin kirjoittaminiin nuortenkirjoihin perustuva sarja Heartstopper on nyt tullut Netflixiin koko kahdeksalla jaksollaan. Sarjassa seurataan brittiteinejä Charlie Springiä, avoimesti homoa ja hermostunutta yliajattelijaa, joka ystävystyy koulun urheilijanörtin, rugbypelaaja Nick Nelsonin kanssa, kun heidät eräänä päivänä laitetaan eräällä oppitunnilla pariksi.

Charlie uskoo aluksi ettei hänellä ole mitään saumaa uuden suositun kaverinsa kanssa, jonka hän myös kuvittelee olevan selvästi hetero. Mutta pikku hiljaa oudon parin välillä alkaa kasvaa rakkaus.

Sarja on herttainen teiniromanssi, joka käsittelee kaikkea seksuaalisuudesta ja identiteetistä rakkauteen ja mielenterveyteen.

Nickin ja Charlien tarinalla oli jo valmiiksi suuri fanijoukko kirjojen vuoksi ja fanit ovatkin odottaneet sarjaa kuin kuuta nousevaa siitä lähtien, kun viime vuonna kerrottiin, että tarinasta tulee tv-sarja.

Heartstopperin kaikki kahdeksan jaksoa ovat katsottavissa Netflixissä.