Kesän suuri streaming-hitti Stranger Things -sarja on rikkonut Netflixin katsojaennätyksiä ja siitä onkin tullut todellinen ”must-see”. Sarjan neljäs kausi on ollut valtavan suosittu maailman ympäri ja se nimettiin hiljattain Emmy-ehdokkaaksi parhaana draamasarjana.

Yksi sarjan suurimmista hetkistä on ollut Willin herkästi kerrottu tarina. Hän kokee olevansa erilainen ja eikä osaa samaistua ystäviensä kehitykseen lapsista nuoriksi aikuisiksi. Hänen suhteensa parhaaseen ystäväänsä Mikeen on saanut kolauksen. Williä esittävä Noah Schnapp paljastikin Twitterissä hiljattain, että tulossa on kaapista tulo -kohtaus.

Ja perjantaina hän paljasti Willin seksuaalisen identiteeti viihdelehti Varietyn haastattelussa.

– Nyt se on 100 prosenttisen varmaan, että hän on gay ja rakastaa Mikea. Mutta se on ollut pitkä tarina. Minusta se on tehty kauniilla tavalla, koska on niin yksinkertaista vain nopeasti ”tehdä” hahmosta gay.

Noah Schnapp kertoo, että on täysin selvää, että Willillä on tunteita Mikea kohtaan ja että katsojat voivat tunnistaa itsensä Willin tarinassa.

– Monet ovat kertoneet, että pitävät Willistä ja tunnistavat hänessä itsensä, juuri siksi että hän tuntuu aidolta.

Tulemmekin saamaan lisää Willin tarinasta sarjan viidennellä ja viimeisellä kaudella.

The Duffers (sarjan luoneet veljekset) sanovat, että he keskittyvät vielä enemmän Williin ja rakentavat sitä tarinaa. Minusta siitä on tulossa todella jännittävää, kertoo Schnapp Varietylle.

Stranger Thingsin viimeinen kausi kirjoitetaan syksyn aikana ja kuvataan ensi vuonna, julkaisu on 2024.