Viime viikolla menehtynyt Vesa-Matti Loiri (1945-2022) teki myös osansa suomalaisen asenneilmapiirin muutokselle, vaikka häntä ei varsinaisesti ole siitä kiitelty.

Jo parikymppisenä tähdeksi noussut monipuolinen taiteilija loihti itsestään 80-luvulla drag-hahmon, joka oli television ansiosta erittäin näkyvä. Tyyne Syväskökkö-Lipasti nähtiin Spede Show – ja Vesku Show ohjelmissa Veskun muiden hahmojen ohella. Tyyne flirttaili katsojille ja rupatteli keyveysti kaksimielisiä ja ronskejakin juttuja möreällä äänellään. Se oli ääni, jonka koko kansakunta tunsi tuossa vaiheessa jo hyvin äänilevyiltä, valkokankaalta ja kuvaruuduilta.

Tuolloin Suomessa oli vain kaksi valtakunnallista tv-kanavaa, suurimmissa kaupungeissa näkyi lisäksi kaapeli-tv ja joillakin taloyhtiöllä ja henkilöillä oli satelliittiantenni, mutta se mitä valtakunnan kanavilta näytettiin merkitsi, todellisuus oli hyvin eri kuin mitä se on tänä päivänä. Drag-ilmaisua nähtiin lähinnä yökerhoissa, ruotsalaisen maailmankuulun drag-ryhmän After Darkin show Kaivohuoneella oli sentään nähty ylellä. Oli myös Dame Edna ja tietenkin Kenny Everet, brittiläinen koomikko – joka oli homo, teki myös drag hahmoa. Myös joissain elokuvissa saattoi jotain vilahtaa, olihan Piukat paikat sentään jo 80-luvulla klassikko. Ja Divine oli tehnyt läpimurtonsa muutama vuosi aiemmin.

Mutta että suomalainen drag-hahmo televisiossa. Ja vielä yksi tasavallan naisten suurista päiväunien kohteista – ja melkoinen miehisyyden symboli, myös sukupolvensa miesten arvostama. Siellä se Vesku kikatteli miesjutuistaan ja ihastuksistaan Tyyneksi tällättynä. Jos Tyynen hahmoa arvostelee yksinomaan dragina se ei kovin hyvin drag queen -kisoissa pärjää, mutta merkitys tuleekin kontekstista.

80-luvun Suomessa Tyyne oli eräänlainen sisäänheittotuote homouteen. Väliä ei ollut sillä, että kaikki tiesivät, että Vesku on niin hetero kuin vain olla ja voi. Kaikki merkitys oli siinä, että Tyynen tällinkien alla miehen iskemisestä lörpötteli ja miehille flirttaili mies – ihan kuin me pojat homobaarissa. Yhteiskunnassa, jossa homoudesta ei oikeastaan vielä puhuttu muuten kuin AIDSin yhteydessä se oli valtavan vapauttavaa. Ja se oli hauskaa. Pimpeli Pom.

Loiri nähtiin Tyynen tällingeissä vielä vanhoilla päivinään (2015) kun hän esitti Aikuinen nainen hitin Paula Koivuniemen edessä, se oli Vain elämää.