Tero Puha (s. 1971)  tunnetaan pop-kulttuurista ja kulutusestetiikasta muotonsa lainaavista valokuvistaan ja esineteoksistaan, joissa aiheena on usein ironisoitu ja voimakkaasti – paikoin lähes luonnottomaksi – estetisoitu miesvartalo. Hän on voittanut muiden muassa valokuvataiteen valtionpalkinnon ja hänen teoksiaan on sekä Kiasman, EMMAn ja HAMin kokoelmissa.

Puhan teemoja ovat kehokuvan ja sukupuolen problematiikkaa ja kehoa sosiaalisena konstruktiona. Puha on parantumaton kauneudenpalvoja. Intiimi valo | Intimate Light -kirjassa miehisyyden monet muodot näyttäytyvät herkkinä ja haavoittuvina mutta toisinaan myös voimallisen ilakoivina, kuvaillaan kustantajan tiedotteessa.

Hersovyac, Pariisi 2019

Nykymiehen identiteetin käsittely on ollut yksi Puhan taiteen kantavista teemoista koko hänen pitkän uransa ajan. Kirjan kuvissa esiintyy ammattimaisia kehonrakentajia mutta myös aivan tavallisia miehiä.

Kirjaan on koottu parhaimmisto Puhan vuosien varrella kohtaamistaan miehistä ottamistaan kuvista. Osa malleista on satunnaisia tuttavuuksia, osa läheisempiä ihmisiä, mutta kaikille kuville yhteistä on herkkä intiimiys ja äärimmilleen viritetty, silmää hivelevä esteettinen sulo.

Kirjan julkistamisen yhteydessä Oodissa järjestetävässä tilaisuudessa kulttuuritutkija Antti Kauppinen haastattelee Puhaa.

Tero Puha: Intiimi valo – Intimate Light, Parvs 2022, 152 sivua.

Helsingin keskustakirjasto Oodi (Saarikoski-matto, 3. krs), pe 7.10. klo 17–18. Lisätiedot Oodin sivuilla.

AcroArno, Pariisi 2019
Alex & Nicolas, Lontoo 2006
Ferdinand, Helsinki, 1998