Bros, ”ensimmäinen suuren studion romanttinen gaykomedia, jossa täysin gay roolitus” saa pian ensi-iltansa.

Yksi elokuvan tuottajista, Gus Branum, joka on itsekin gay, kertoi Page Sixin mukaan, että elokuvan gaymiehitys johti kuvausten aikana odottamattomaan ilmiöön.

– Käyttäydyin hyvin ammattimaisesti, mutta kerran avasin puhelimestani Grindrin ja se räjähti täydellisesti. Siellä oli paljon grindaajia, Branum sanoo.

Gus Branum on myös koomikko

Hän kertoo myös, että ei ollut täysin sinut sen kanssa, että ohjaaja Nicholas Stoller on hetero ja että hän oli siksi huolissaan siitä, että elokuvan monet seksikohtaukset eivät ehkä olisi ”tarpeeksi kuumia”.

– Olin paikalla joka päivä seksikohtausten kuvausten aikana. Koska ohjaaja on hetero, koin että jonkun tarvitsee ilmoittaa hänelle jos kohtaukset eivät ole kuumia.

– Olen sitä mieltä, että heteronainen olisi selvinnyt siitä. Olen sitä mieltä, että jotkut heteromiehet olisivat selvinneet siitä, mutta minun piti varmistaa Stollerin työ.

Bros Suomen ensi-ilta 4. marraskuuta Finnkinolla.