My Policeman kertoo miesten välisen rakkauden vaikeuksista 1950-luvun Englannissa: homoseksuaaliset teot olivat rangaistavia, yhteiskunta ja ilmapiiri pakottivat salailuun, itsensä kieltämiseen ja altistivat vaaralle.

Harry Styles on Tom, nuori poliisimies. Hän heilastelee ujosti ja luonnollisen viattomasti Marionin, Emma Corrin, kanssa kunnes häneen iskee kadulla silmänsä Patrick, David Dawson. Tom ei tiedä mihin hän on ajautumassa, mutta katsoja tietää, pian homostellaan. Kehityy melko viaton kolmiodraama, mutta Tomin naitua Marionin, tuore aviovaimo tekee kohtalokkaan ratkaisun ja ilmiantaa museossa työskentelevän Patrickin. Seuraa ihmisarvoa pilkkaava oikeudenkäynti ja vankilatuomio – ja ikuinen ero rakkaasta poliisimiehestä.

My Policeman on kolmiodraama.

Elokuva on kerronnan energian lisäämiseksi leikattu ristiin romanssivuosien ja elokuvan nykyheteken eli 1990-luvun välillä. Nykyhetkessä näemme katumuksen, tunnustuksen ja synninpäästön sekä sovituksen. Eläkeiässä olevaa Tomia esittää Linus Roache ja Patrickia taitava Rupert Everett. Eläkkeelle jäänyt Marion, Gina McKee, ottaa kotiinsa kotihoitoon aivohalvauksen saaneen Patrickin. Tom ei suostu entistä ystäväänsä tapaamaan, vaan vihoittelee  vaimolleen tämän tuomisesta saman katon alle. Tästä elokuva alkaa ja se keriytyy auki Patrickin vanhojen päiväkirjojen avulla, niiden samojen joita käytettiin häntä vastaan oikeudenkäynnissä 40 vuotta aiemmin.

Kehityksen kehittymistä kuvaamassa esitettään terveydenhuollon edustaja, mies, jonka Tom sattumalta näkee kaupungilla huolettomasti pussaamassa miespuolista kumppaniaan. Se murtaa hänet kyyneliin. Tie katumukselle on auki.

Styles on elokuvan näyttelijöistä heikoin, mutta miellyttävin katsoa.

Elokuva perustuu Bethan Robertsin kirjoittamaan saman nimiseen romaaniin ja sen on ohjannut Michael Grandage, joka on ohjannut lähinnä tv-sarjoja. My Policeman onkin pieni tv-elokuva, joka ei pysty yllättämään, koskettaa vain hetkittäin ja viihdyttääkin vain puolivillaisesti. Kohkatut eroottiset kohtaukset eivät jää mieleen, loppukohtaus on sentään koskettava.

Robertsin romaanilla on vastineensa lihallisessa todellisuudessa, tarinan innoittajana on kirjailija EM Forsterin suhde hänen poliisimiehensä ja vaimonsa välillä. Forsterin kynästä on muiden muassa sellainen suuri gayklassikko kuten Maurice, joka on myös tehty elokuvaksi.

QX QX QX

My Policeman on katsottavissa Prime tv:llä.

Linus Roache, Rupert Everett, Emma Corrin, David Dawson, Gina McKee ja Harry Styles My Policemanin maailman ensi-illassa