Ajankohtainen aihe

Elokuva/Tv

QX Gay-koulu 60: Poikabileet

Elokuva/Tv •
The Boys in the Band on gayklassikko, mutta tiesitkö mistä elokuva sai nimensä.
2022-10-22

Jännä juttu gayelokuvan kuvauksissa: Grindr kävi kuumana

Elokuva/Tv •
Paljolla markkinoidun gayelokuvan Suomen ensi-ilta on marraskuun alussa. Tuottaja kertoo, että kuvauksissa elokuvan gaynäyttelijöiden määrä sai Grindrin kuumaksi.
2022-10-11

QX Gay-koulu 58: In bed with Madonna – ”maailmassa ei oltu koskaan nähty mitään vastaavaa”

Elokuva/Tv •
QX:n Gay-koulussa tällä viikolla Madonnan mullistava kiertue ja sen dokumentti, jonka sanotaan tuoneen enemmän gayhahmoja elokuvaan ja televisioon.
2022-10-08

Vinokino alkaa ensi viikolla Turussa – nähdään viidessa kaupungissa

Elokuva/Tv •
Syksyn perinteisiin jo vakaasti kuuluva elokuvafestivaali Vinokino alkaa jälleen. Koko ohjelmisto nähdään tänäkin syksynä Turussa ja Helsingissä, mutta kaikkiaan festivaalille …
2022-10-04

Queer as Folkin kolmas tuleminen oli floppi

Elokuva/Tv •
Queer as Folkin uusin versio ei ollut samanlainen menestys kuin brittiläinen alkuperäissarja oli, sarja lopetetaan ensimmäiseen kauteen.
2022-09-29

Fire Island on rasittavan itseriittoinen ja tyhjä manifesti

Elokuva/Tv •
Joel Kim Boosterin käsikirjoittama ja tähdittämä romanttinen komedia ei naurata. Elokuva kärsii mielikuvituksettomasta käsikirjoituksesta ja sortuu kliseisiin, epäviihdyttävyyte…
2022-09-08

Persianlahden arabivaltiot haluavat siistiä Netflixistä ”homoseksuaalisuutta edistävät” sisällöt joita tarjotaan ”draaman varjolla”

Yhteiskunta •
Kuusi Persianlahden valtiota arvostelee Netflixiä hyökkäämisestä islamin arvoja vastaan ja uhkaa oikeustoimilla, jos islamin vastaista sisältöä yhä välitetäään alustalla.
2022-09-07

Harry Styles lupaa rakkaudellista homoseksiä uudessa elokuvassaan

Kulttuuri •
Tähti paljastaa uudessa haastattelussa myös pohtineensa omaa seksuaalisuuttaan.
2022-08-24

Queer as Folkin uusi sukupolvi – näyttelijät haastattelussa

Elokuva/Tv •
Queer as Folkin kolmas versio on katsottavissa striimauspalveluissa nyt Suomessakin. Alkuperäinen brittiversio tuli ruutuihin vuosituhannen vaihteessa ja sen amerikkalainen vers…
2022-08-16

Arvostelussa Netflixin Uncoupled: Helposti sulava esitys vastaeronneen elämästä

Elokuva/Tv •
Neil Patrick Harris nähdään pääroolissa Netflixin uudessa komediasarjassa, tekijänä on Sex and the City -sarjan luonut Darren Star. QX antoi pisteet.
2022-08-01

Love Victorin tähdet haastattelussa

Elokuva/Tv •
Rakastettu sarja Love Victor palasi kolmannelle kaudelleen. QX sai pääosan esittäjiltä haastattelun, jossa George Sears ja Michael Cimino kertovat millaista on olla hlbtq-liitto…
2022-06-24

QX Gay-koulu 48: Timanttisen kaartin gay-aiheinen elokuva vaipui arkistoon 50 vuodeksi

Kulttuuri •
Muutama vuosi ennen Stonewallia kolme oscar-voittajaa teki elokuvan sisäistetystä homofobiasta.
2022-06-11

Primella voit viettää pienoisen gay-elokuvan festivaalin

Elokuva/Tv •
Toimittaja kollasi Amazonin Prime-striimauspalvelun gayaiheiset elokuvat ja löysi helmiä.
2022-05-25

Queer as Folk versio III tulee kesällä – paljastaako tuore traileri alkuasetelman?

Elokuva/Tv •
Kaksi suosittua versiota siitä on jo nähty, nyt tulee kolmas. Queer as Folk gaysarjan uuden version traileri on julkaistu.
2022-05-20
1 2 3 4 5 9