Paul Goes to Hollywood on suomalaisen vaatebrändin My Lost Uncle-MissingSince1979 uusin mallisto.

Digitaaliprinteillä toteuttu mallisto on kunnianosoitus 80-luvulla säväyttäneen Frankie Goes to Hollywood -yhtyeen taustalaulajalle ja tanssijalle Paul Rutherfordille ja 80-luvun musiikkivideoille, omakustanteille, kopiokoneella tuotetuille mustavalkoisille flyereille ja aikaansa edellä olleelle klubikulttuurille. Relax oli valtava hitti, mutta se kiellettiin radiosoitossa mm. briteissä seksuaalissävyisen sisältönsä vuoksi.

– Muistamme aina Paul Rutherfordin apokalyptisen klubin ovimiehenä FGTH:n Relax biisin videolla. Hänellä on valta laskea vieraita Pleasuredomen fantasiohin. Tämä perintö elää yhä underground-kulttuurissa ja kiehtoo yhä uusia sukupolvia, toteaa Jani Maunula tiedotteessa.

Paul Goes to Hollywood -mallisto on kuvattu Aapo Siikalan, 44, yllä markkinointimateriaaleissa. Siikala on juuri jäänyt eläkkeelle Kansallisbaletista, missä hän oli tanssijana.  Siikalan viimeinen rooli oli osuvasti Tom of Finland. Siikala suunnitteli myös avaus- ja välinumeron Suomen ensimmäiseen QX Gay Gaalaan 2014.

My Lost Uncle-MissingSince1979 on suomalakinen vuonna 2015 perustettu brändi, joka on erikoistunut tekemään printtituotteita miehille jokapäiväiseen käyttöön. Brändi tekee yhteistyötä pienten tehtaiden ja työpajojen kanssa Suomessa ja USA:ssa. Vaatteiden ja asusteiden inspiraationa ovat unohdetut muistot, outous ja pohjoinen pallonpuolisko, populaarikulttuuri ja etenkin erilaiset modernin miehen stereotyypit, kerrotaan brändin tiedotteessa.

Paul Goes to Hollywood tulee My Lost Uncle-MissingSince1979 webshoppiin kesäkuussa.