Tällä hetkellä brittien valioliigassa ei ole yhtään avoimesti homoa pelaajaa ja Chelseassa pelaava ranskalainen ajatteli, että ei vähään aikaa tulekaan. Olivier Giroud on useita kertoja eri tavoin tukenut avoimesti lhbtq-yhteisöä. Hän kertoi ranskalaiselle päivälehdelle Le Figarolle antamassaan haastattelussa, että tulee viemään aikaa ennen kuin pelaajat kokevat kaapista tulemisen helppona. Haastattelun yhdessä osiossa hän kertoo ”päivästä, jolloin hän ymmärsi, että homoseksuaalisuus on jalkapallomaailmassa tabu”.

– Minulle oli todella koskettavaa nähdä kun Thomas Hitzlsperger tuli kaapista. Luulin tuolloin, että on mahdotonta tulla kaapista ja olla avoimesti homo jalkapalloilija. Sillä pukuhuoneessa on paljon testosteronia, miehet kiusoittelevat ja pilkkaava toisiaan, ovat yhdessä suihkussa. Se on jotenkin erityistä.

– Ymmärrän, että kaapista tuleminen on vaikeaa, se on haaste ja se vaati vuosien taistelua itsen kanssa ennen kuin se voi tapahtua. Ja jalkapallomaailmassa on vielä valtavasti tehtävää tässä asiassa.

Kun Giraud ryhtyi pelaamaan Montpellierille, hän osallistui taisteluun suvaitsevaisuuden lisäämiseksi jalkapallon parissa ja pääsi ranskalaisen gay-lehden Tetûn kanteen. Kun hän sittemmin alkoi pelaamaan Arsenaalille, hän pelasi sateenkaarinauhat kengissään osoittaakseen sympatiaa homoyhteisölle.