Deittiappi Scruff on suunnattu miehistä pitäville miehille. Nyt apin sääntöjä on muutettu profiilikuvien osalta. Google Play oli poistanut apin useita kertoja sovelluskaupasta ja nyt käyttäjät eivät voi enää ladata profiilikuvia, joissa he ovat yllään pelkät alusvaatteet tai uimahousut, kertoo BBC News.

Google ei suostunut kommentoimaan asiaa BBC:lle, vaan ilmoitti että he eivät kommentoi yksittäisiä appeja. Google ei myöskään suostunut kertomaan syitä sille, miksi Scruff oli poistettu Google Playsta.

Monet Scruffin käyttäjät ovat ilmaisseet pettymyksensä sääntöjen muutokseen.

– Craigslist, Backpage, Tumblr ja nyt jopa Scruff. Appi, jota ei voi käyttää ellei vahvista ikäänsä, sensuroi käyttäjiensä profiilikuvia. Tämä ei näytä hyvältä ystäväni, sanoo Amp Somers, jolla on seksuaalikasvatukseen keskittynyt Youtube-kanava Watts The Safeword.

Oli toimittava tai olisi poistettu pysyvästi

Scruff on kirjoittanut omassa blogissaan, että jos appi olisi poistettu pysyvästi Google Playsta olisi se ollut sille tuhoisaa.

Scruffin toimitusjohtaja Eric Silverberg, kertoo BBC:lle, että eri sovelluskaupoilla on kullakin omat linjauksensa ja määrittelynsä, mikä tekee asian vaikeaksi Scruffille ja muille sen kaltaisille apeille.

Googlella on linjauksensa sovellustekehittäjille siitä, mikä on sopivaa seksuaalista sisältöä. Mutta linjas on hyvin lyhyt ja tulkinnanvarainen.

Tässä ovat uudet linjaukset

Scruff on kieltänyt seuraavat asiat profiilikuvista jo ennen nykyistä muutosta.

  • viitteellinen tai suora seksuaalinen toiminta
  • pelkät pakarat
  • sukupuoliemen koskettaminen kädellä, pyyhkeellä tai muulla

Nyt kiellettyä on lisäksi:

  • kuvat, jotka on otettu suihkussa
  • yllä pelkät alushousut tai uimahousut
  • resorin alasvetäminen vyötäröltä tarkoituksena kiinnittää huomio jalkoväliin

Yllä mainittujen lisäksi kuvissa ei saa halata eikä suudella. Käyttäjien kiivaan kritiikin jälkeen se muutettiin muotoon ”seksuaalisesti vihjaavat syleilyt”.