Juttua varten haastatellut parit halusivat pysyä anonyymeinä.

Bottom ❤️ Bottom

Ikä: 28-v. ja 34-v.
Aika yhdessä: 3 kuukautta.

Olitteko tietoisia toistenne seksuaalisista mieltymyksistä ennen tapaamista?

– Tapasimme ulkona ollessa, joten ei, emme tienneet siitä mitään.

Mitä ajattelitte, kun selvisi, että tykkäätte olla sängyssä samalla tavoin?

– ”Helvetti”. Se oli oikeasti molempien mielipide. Mutta ajattelimme myös, että ”oi, miten hyvältä ja mukavalta tuo toinen vaikuttaa”. Sitten emme ajatelleet sitä kovinkaan paljon ennen seuraavaa tapaamista.

Oletteko yrittäneet muuttaa taipumustanne kumppaninne takia tai toisin päin?

– Olemme kyllä. Kun olimme tapailleet muutaman kerran tuntui helpolta kokeilla jotain muutakin kuin sitä mistä yleensä pidämme.

Miksi teistä on niin tärkeätä, mistä positiosta sängyssä pitää?

– Seksi on tärkeä osa suhdetta. Meille on yhtä tärkeätä se, että meillä on hyvää seksiä toistemme kanssa kuin se, että meillä on hyviä keskusteluja. On mahdollista parantaa molempia myöhemmin, mutta se helpottaa, jos sängyssä ollaan heti yhteensopivia.

Kertovatko homot tarkasti mieltymyksistään?

– Miedän kokemustemme mukaan vain harvat homot kertovat. Tottakai se tulee esiin, joskus varhaisessakin vaiheessa, seksin tai deittailun yhteydessä, mutta eikö se ole itsestäänselvää?

Miksi se on teidän mielestä itsestäänselvää?

– Minusta se on itsestäänselvyys samalla tapaa, kuin harrastuksesta kertominen. Tyyliin melooko vai hiihtääkö. Sitä tuntee tarvetta selvitää yhteensopivuus jo varhaisessa vaiheessa. Mutta aivan kuten ei pidä dissata ketään sen takia, että hän pitää hiihtämisestä ja sinä makaamisesta hiekkarannalla, ei ehkä pitäisi dissata senkään takia, että molemmat olette toppeja tai bottomeita sängyssä.

Kummalle uskotte olevan vaikeampaa vaihtaa positiotaan, topille vai bottomille?

– Se vaatii enemmän passiiviselta kuin aktiiviselta osapuolelta, kun ottaa huomioon kaiken valmistautumisen ja rentoutumisen ja muun, joten sen pitäisi olla helpompaa bottomille kokeilla olla toppina. Mutta se on todella henkilökohtainen juttu ja kaikki on kiinni siitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä.

Voiko teistä liika omien preferenssien mainostaminen kostautua siksi, että se sulkee tietyt ovet jo heti alkuunsa?

– Ilman muuta, niin meillekin olisi käynyt, jos olisimme tienneet toistemme mieltymykset ennen tapaamista.

Olisiko teillä antaa mitään vinkkejä muille pareille, joissa molemmat ovat bottomeita?

– Jos, että ole kokeilleet toisin päin, kokeilkaa! Ehkä yllätytkin siitä, mistä pidät. Ja aina voi leikkiä dildojen kanssa (nauraa).

 

TOP ❤️ TOP

Ikä: 34-v. ja 30-v.
Aika yhdessä: Vähän yli 2,5 vuotta.

Tiesittekö tavatessanne, että olette molemmat toppeja?

– Emme, emme olleet puhuneet mieltymyksistämme.

Miksi teidän mielestänne on miesten välisessä homoseksuaalisessa suhteessa niin tärkeätä se, mikä positio toisella on?

– Uskomme, että asiaa voi lähestyä eri näkökulmista. Sinkuilla deittiapeissa, missä useimmiten etsitään lyhytaikaisia tapaamisia ja hetken helpotusta, on tärkeämpää saada olla siinä positiossa mitä eniten toivoo. Mutta meidän mielestämme kyseessä on vain yksi mieltymys, kuten missä muussa asiassa tahansa. Jotkut pitävät karhuista, twinkeistä, kinkystä, feminiistä ja niin edelleen.  Kuten mikä tahansa muukin mieltymys, se voi olla vahvempi tai heikompi.

Oletteko yrittäneet muuttaa taipumustanne kumppaninne takia tai toisin päin?

– Emme ole tietoisesti muuttaneet mitään kumppanin takia, se on enemmän tapahtunut luonnollisena osana seksielämäämme.

Tarkoittaako tuo, että olette kumpikin kokeilleet olla bottomina?

– Joo, kyllä, olemme molemmat kokeilleet olla bottomina.

Mainitsitte deittiapit. Luuletteko, että oman mieltymyksen  ilmoittaminen heti kättelyssä on virhe? Rajaako se liikaa mahdollisuuksia?

– Kyllä, se on aivan selvää, että niin siinä käy. Siinä jää pois se avoin keskustelu henkilöiden välillä ja sitä rajautuu vain etukäteen määriteltyyn kategoriaan. Siinä rajautuu heti pois joukko ihmisiä, jotka eivät sovi preferensseihin. Ihan kuin homot eivät muutekin jo olisi vaikeita.

Ovatko ajatuksenne muuttuneet siitä kun aloitte seurustella?

– Kyllä, ajan kanssa on tullut turvallisuuden tunne ja mahdollisuus puhua ja kokeilla eri juttuja. Joten tottakai ajattelemme nyt eri tavalla kuin suhteemme alussa.

Kummalle uskotte olevan vaikeampaa vaihtaa positiotaan, topille vai bottomille?

– Enemmänkin se riippuu siitä, millainen persoona on. Eli, onko miten avoin ja innostunut kokeilemaan uusia asioita ja miten suhtautuu muutoksiin.

TOP ❤️ TOP

Ikä: 26-v. ja 29-v.
Aika yhdessä: Viisi vuotta, josta neljä kihloissa.

Tiesittekö tavatessanne, että olette molemmat toppeja?

– Se ei ole koskaan ollut tärkeä asia kummallekaan meistä. Kumpikaan ei kysynyt asiasta ennen ensi tapaamista.

Mitä olette ylipäänsä mieltä tästä top tai bottom -jaottelusta?

– Pohjimmiltaan siinä on kyse nautinnosta ja siitä mihin on tottunut kasvaessaan.  Koulun seksuaalikasvatuksessa keskityttiin siihen, miltä heteroseksi näyttää ja miten lisääntyminen tapahtuu. Mies yksinkertaisesti antaa ja nainen ottaa vastaan. Kaikki tämä on tiukasti takaraivossa, kun sitten aikanaan itse alkaa suhteeseen. Että toinen kumppaneista antaa ja toinen ottaa. Mitä tulee nautintoon, on hyvin helppoa, jos toinen tykkää antaa ja toinen tykkää ottaa vastaan. On molemmille helpompaa antaa perinteisellä tavalla mutkattomasti nautintoa toisilleen. Kun seksistä puhutaan, keskiössä on nautinto.

Luuletteko, että oman mieltymyksen  ilmoittaminen heti kättelyssä on virhe?

– Kyllä ja ei. On toki kiva tietää, että sopii yhteen seksuaalisesti. Mutta, olen sitä mieltä, että sitä vain rajoittaa itseään, jos deittailee pelkästää niitä, joilla on vastakkaiset mieltymykset. Tarjonta on huomattavasti runsaampaa, jos keskittyy toisen persoonallisuuteen ennemmin kuin siihen, mistä hän pitää seksissä.

Oletteko kokeilleet olla bottomina toisillenne?

– Molemmat olemme olleet toisen nautinnon vuoksi. Olemme kuitenkin löytäneet muita tapoja antaa maksimaalista nautintoa. Keskustelemalla avoimesti ja kokeilemalla olemme päässeet paljon antoisampaan lopputulemaan, kuin silloin kuin olemme olleet sellaisten kanssa, joiden mieltymykset ovat olleet itsellemme vastakkaiset.

Ovatko ajatuksenne muuttuneet siitä kun aloitte seurustella?

– Olemme yhtä avoimia ja innokkaita kuin aloittaessamme seurustelun. Tietenkin sitä kehittyy ja löytää toisia keinoja saavuttaa nautintoa, sellaisia, joista ei aikaisemmin edes tiennyt mitään. Mutta pohjimmiltaan olemme samanlaisia kuin ennenkin.