Edellisellä vuoteen 2012 päättyneellä sinkkukaudellani  minulle ei Grindrissa kertaakaan yritetty myydä seksiä. Nyt vuoden 2015 jälkeen minulle on tarjottu seksiä rahaa vastaan lukemattomia kertoja Grindrissä ja Tinderissä molemmissa. Niin paljon, ja joinakin viikkoina pelkästään, että aloin jo pakostakin ajatella, että tätäkö viisikympiselle homomiehelle nyt sitten on enää tarjolla. Syynä ei kuitenkaan ole, ainakaan pelkästään korkeampi ikäni, sillä osa-aikaisen homoprostituution nousu on pantu merkille yleisemminkin.

Timantteja näkyykin Grindr-profiileissa yhä useammin. Timantti-emoji profiilissa tarkoittaa seksinmyyjää. Koko emoji tuli käyttöön vasta 2015. Virallisesti seksin myynti ei ole deittiapeissa sallittu. Grindrin profiiliin ei ole esimerkiksi mahdollista kirjoittaa sanaa “massage”. Niin paljon seksinmyyjiä apissa kuitenkin on, että ylläpitoa ei asia selvästi kiinnosta kuin nimellisesti. Qruiserissa ylläpito poistaa seksipalveluiden myyjät.

On ihan ok tienata vähän ekstraa omalla vartalollaan

Tässä ristiriitaisessa ajassamme on useita toisilleen vastakkaisia trendejä. Näemme paljon lööppejä, jotka korostavat konservatiivisia näkemyksiä, seksiä ja seksuaalisuutta paheksutaan yhä kuten 50-luvulla. Facebook Inc. on lähtenyt rajoittamaan liian eroottista sisältöä ja viestintää alustoillaan. Samalla elämme seksimyönteisyyden aikaa. Välillä on vaikea saada kiinni mistä tuuli puhaltaa. Sosiaalisessa mediassa ja deittiapeisssa erityisesti tunnelma on kuitenkin ihanan vapaa. Jopa siinä mitassa, että on ihan ok tienata vähän ekstraa omalla vartalollaan.

Grindrissa seksipalveluja rahaa vastaan on useimmin tarjonnut arabimies. Toinen ryhmä ovat maasta toiseen kiertävät tai muuten vain matkansa ohessa miehet. Kolmas ryhmä on nuoret Suomi-miehet. Täällä asuvat etsivät joskus sugardaddya, pysyvämpää järjestelyä, jossa tapaillaan ja harrastetaan seksiä rahasta. Enimmäkseen tarjolla on kuitenkin toppi pikapanoon. Atleettinen kaksikymppinen tarjoaa imetystä tai panoa. Hintapyynnöt ovat olleet 30 eurosta 200 euroon.

Enimmäkseen tarjolla on kuitenkin toppi pikapanoon

Deittiappien lisäksi itsensä voi laittaa myyntiin myös varta vasten sitä varten luoduilla sivustoilla, kuten Rent Men tai Hunqz. Ja tarjontaa riittää. On valkoista ja mustaa, isoa ja vielä isompaa, lähes yksinomaan 2-kymppistä miestä. Luonnollisesti voit tehdä haun peniksen koon perusteella. Lähellä olevat meihet näytetään näilläkin sivustoilla ensin. Miten mullistava keksintö GPS-paikannus onkaan!

Jos kaikuja menneiltä vuosikymmeniltä halutaan, kysytään, mikä saa miehen myymään itseään. Mutta tässä ajassa kysymys alkaa olla vailla pohjaa. Miksi ei voisi myydä seksiä? Jos harrastat muutenkin seksiä satunnaisten kumppanien kanssa, on raha vain mukava bonus. Siis sen jälkeen, kun olet selättänyt oman pääsi sisällä mahdollisesti riehuvan moraalimyrskyn. Seksinmyyjät on edelleen vahvasti leimattu, vaikka tämä onkin muuttumassa.

Joku tarvitsee tai muuten vain haluaa lisää rahaa. Toinen kiihottuu siitä, että hänelle maksetaan, raha on vahva fetissi. Joku voi kokea tekevänsä arvokasta työtä jakamalla osan itseään. Mikä nyt kenellekin toimii.

Seksin myyjiä ja ostajia katsotaan yhä vain alaspäin

Seksinmyyjät eivät ole ainoat, joita leimataan ja pidetään huonoina ihmisinä. Myös seksiä ostavia miehiä katsotaan alaspäin. Jotta keskustelua voitaisiin käydä rakentavasti, pitää erottaa ihmiskauppa muusta prostituutiosta. Osa-aikainen prostituoitu ei ole uhri. Toki, yhteiskunnassa vallitsevat tekijät voivat luoda tilanteita, joissa elannon hankkimiseksi voi syntyä painetta myydä itseään. Työmarkkinoille voi olla vaikea päästä, tai koko yhteiskunta voi olla romahduksen partaalla, kuten Venezuelassa, mistä miehiä on lähtenyt Espanjaan myymään itseään. Mutta kuitenkaan kaikki eivät päädy prostituution pariin, mikä vie tältä perustelulta pohjan pois.

Kirjassaan Touching Encounters Sex, Work, and Male-for-Male Internet Escorting Winnipegin yliopiston rikosoikeuden professori Kevin Walby käsittelee homoprostituutiota Foucaultin asettamista näkökulmista, sosiaalisena ilmiönä. Kyse on muun muassa valta-asetelmista. Kuka saa seksiä, kuka voi myydä seksiä ja rahan merkityksestä.

Näin miehille seksiä myyviä miehiä tutkimustaan varten haastatellut Walby kertoi myyjistä:

– Miehet eivät pidä toimintaansa yksinomaan kaupallisena. He kokevat myös auttavansa ihmisiä. Oli sitten kyseessä henkinen tai fyysinen puoli, he pitävät toimintaansa terapiana tai hoitamisena.

Walby toteaa, että seksityön pitäminen häpeällisenä on vanhentunut. Hänestä seksuaalinen kosketus on oleellinen osa hoitamista ja välittämistä. Miehille, joille on muuten vaikeaa saada seksiä ja joita siitä maksaminen ei häiritse, maksullinen hellyys voi tuoda apua ja auttaa täyttämään kipeän tyhjiön. Toiselle se voi olla helppo tapa verrattuna deittien säätämiseen.

Sekä deittiapeissa, että myyntisivustoilla palvelujaan tarjoavat miehet ovat enimmäkseen harrastelijoita, mikäli kuvamateriaalista voi jotakin päätellä. Sen verran suttuista se monilla on. Kuvat näyttävät itse oteuilta tai kaverin ottamilta. Rentboyn johtaja, Hawk Kinkaid, itsekin entinen seksinmyyjä, on kertonut, että sivustolla palveluksiaan tarjoavista miehistä alle neljännes tekee sitä kokoaikaisesti. Enemmistö miehistä tekee sitä etsiessään uutta työpaikkaa, opiskelujensa aikana, tai koska vain haluavat tienata vähän ekstraa.

Seksinmyyntiin liittyy toki aina riskejä. Vaikkakin miesprostituoidut eivät joudu niin usein vaaratilanteistiin, Walby muistuttaa. Suurimmassa vaarassa ovat seksiä myyvät naiset ja transsukupuoliset. Väkivallan lisäksi on myös riski siitä, että työnantaja saa tietää eikä hyväksy asiaa. Seksinmyynti voi tuoda myös ongelmia parisuhteeseen, jos kumppani ei hyväksy asiaa, vaikka se olisi tapahtunut ennen suhteen alkamista tai ensitapaamista. 

Itseään voi myydä myös virtuaalisesti

Omalla vartalollaan voi tehdä rahaa myös ilman panemista. Erilaisilla sivustoilla voi tarjota kuvamateriaalia maksua vastaan. Only Fans -sivustolla voi nähdä malleja ja jopa balettitanssijoita kaikessa komeudessaan. Xhamster taas tarjoaa mahdollisuuden jopa online-seksiin. Läsnä ovat kaikki sukupuolet ja seksuaaliset suuntautumiset ja ainakin useimmat fetissit ja vartalotyypit ja ikäryhmät.