Mitä enemmän ihmisiä kokoontuu yhteen, sitä erilaisempia näkökulmia, mielipiteitä ja käyttäytymistä joudumme käsittelemään. Tämä on elämän rikkaus, mutta joskus tilanteet ovat myös epämiellyttäviä ja jopa haitallisia. Kenenkään ei pitäisi joutua selittelemään tai piilottelemaan ja puolustelemaan omaa seksuaalisuuttaan.

Tilanne voi herkemmin liukua epämukavuusalueelle, jos osallistut perhejuhliin yhdessä samaa sukupuolta olevan kumppanisi kanssa. Etenkin, jos kaikki eivät ole häntä vielä tavanneet.

Tässä on muutama vinkki, jotka voivat auttaa käsittelemään homo- tai bifobisia perheenjäseniä pyhien aikana.

Väittelyyn osallistuminen ei kannata hinnalla millä hyvänsä

Juhlapöydässä saattaa tulla eteen kiusallisia kysymyksiä. Homoseksuaaleilta saatetaan kysyä hänen seksuaalisesta roolistaan. Biseksuaalilta voidaan tivata, aikooko hän viedä vihille miehen tai naisen.

Selvästi tällöin kysyjä on melko pihalla monistakin asioista, eikä sinun ehkä kannata alkaa häntä siinä valistamaan. Todennäköisesti se on turhaa, sillä viestin perille menoon tarvitaan useita keskusteluja. Ennemmin sinun kannattaa vain asettaa oma hyvinvointisi edelle ja ohittaa kysymykset. Vaihtoehdot ovat siis valista tai väistä.

Todella tärkeiden ihmisten kanssa voit keskustella aiheesta kahden kesken myöhemmin tai kokonaan toisella kertaa.

Voit suositella aiheeseen liittyvää luettavaa tai katsottavaa

Jotkut eivät hyväksy sitä, että eivät saa vastausta, joten voit joutua käsittelemään näitä jankkaajia ja heidän kiusallisia kysymyksiään. Voit suositella heille joitakin kirjoja tai tv-ohjelmia katsottavaksi.

Hommaa itsellesi liittolainen

Jos perheessäsi ei ole, eikä juhliinkaan ole tulossa ketään muuta homo- tai biseksuaalia, voisit yrittää hankkia itsellesi liittolaisen, ystävän tai perheenjäsenen, joka tietää tilanteesi ja voi tukea sinua muiden mylviessä huuhaataan. Apua kannattaa pyytää, jo ennen kuin juhlat alkavat.

Valitse oma juhlaseurasi

Joskus perhe ei hyväksy sinua lainkaan ja silloin perhejuhliinkaan ei kannata osallistua väkisin. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta mennä vain siksi, että he ovat verisukulaisiasi, jos he eivät sinua hyväksy. Vietä silloin joulu ystäviesi kanssa.

Ja jos sinut on kutsuttu joulun tai uuden vuoden viettoon, mutta kumppaniasi ei, sinulla on täysi oikeus kieltäytyä kutsusta.

Jos menet perhejuhliin kumppanisi kanssa, sinun pitää myös itsesi ohella pitää huoli kumppanistasi, eikä sallia hänen joutua perheenjäsentesi hampaisiin.

Joulunpyhissä on kyse rakkaudesta ja sen juhlistamisesta, siitä on hyvä muistuttaa jokaista.

Hyvää joulua ja onnea uudelle vuosikymmenelle.