Tarkoitus olisi avata Men’s Health Club jossain vaiheessa ensi vuotta, mutta toistaiseksi kaikki on vasta paperilla. Ensin Isaac Yassin tarvitsee aloitteelleen riittävästi kiinnostusta, jotta saa sijoittajat kiinnostumaan siitä. Paljon pitää siis vielä osua kohdilleen ennen kuin homoseksuaalit miehet saavat oman keskuksensa.

– Olen ottanut tähän melkolailla varovaisen lähestymistavan, koska tämä on niin iso projekti. Onko Tukholma todella valmis tähän? Mutta toivon tietysti, että on.

Tavoitteena on houkutella keskuksen asiakkaiksi laaja ryhmä. Suureen 7000 neliön tilaan on ajateltu muun muassa, spa, ravintola, terveys- ja kauneudenhoitopalveluita, lääkärinvastaanotto, drop-in testauspiste sukupuolitaudeille, kuntosali. Lisäksi suunitelmissa on, että tiloissa voisi pitää juhlia ja tapahtuma.

Isaacin mielestä Tukholman gayskene on liian hajallaan ja hän haluaa tehdä asialle jotain. Inspiraation hän on saanut Berliinin, Sitgesin, Mykonoksen vastaavista paikoista. Niissä kaikissa on rikas gayelämä.

Men’s Health Club ja spa tuovat heti mieleen ”saunaklubin”. Mikä span idea on?

– Kyseessä ei ole miesten ”saunaklubi”, vaikka sitä onkin pyydetty. Tarkoituksena ei ole tarjota seksiä. Tavoitteena on avoin ilmapiiri, mutta kyseessä ei ole paikka seksin harjoittamista varten. Halaaminen, pusut ovat ok, mutta loput pitää tehdä kotona (nauraa).

Eikö olisi ollut helpompaa toteuttaa lhbtq-keskus, eikä suunnata sitä vain miehille?

– Halusimme suunnata tämän vain miehille, koska lhbtq-kohderyhmälle toteuttminen olisi paljon monimutkaisempaa. Käytännössä näyttää olevan niin, että homot usein viihtyvät keskenään ja lesbot keskenään. Mutta, jos kysyntää on, olemme toki valmiit muuttamaan konseptia.

Yassin kertoo, että kiinnostusta on ollut ja nyt haasteena on löytää sijoittaja hankkeen taakse. Myös jäsenyyksiä pitäisi myydä etukäteen tuhat kappaletta. Hän pitää kysynnän suuruuden perusteella keskuksen perustamisen mahdollisuuksia hyvinä.