Yksi USA:n presidentinvaalien käytössä olleista vaalihuoneistoista oli maailmankuulu nahkabaari the Eagle San Franciscossa. Se oli vaalipiirin 7628 kaikkiaan 938 äänioikeutetun äänestäjän käytössä. Ollaan selvästi demokraattien alueella.

"Hard at work at the Polls not on the poles!"

Baarin ulkopuolella oleva kyltti kertoo kiinteistön olevan myynnissä. Se herätti aiemmin syksyllä suurta surua, mutta San Franciscon nahkamaailma selvisi pelkällä säikähdyksellä, vain kiinteistö oli myynissä, ei itse baari, kertoo gaylehti BayAreaReporter.

Alueella avattiin ensimmäinen rajumpi gaybaari jo 1936

The Eagle on sijainnut osoitteessa 398 12th Street lähes 35 vuotta. Ensin se oli nimeltään Eagle Tavern,  mutta sille annettiin uusi nimi, kun se 2011-2013 oli väliaikaisesti suljettuna. Baari on nurkan taka Folsom Streetiltä, klassiselta  BDSM- ja nahka-alueelta, missä pidetään vuosittain Folsom Street Fair.

Ensimmäinen The Eagle -niminen nahkabaari avattiin USA:ssa 1970 New Yorkissa.

Ensimmäinen ”raju” gaybaari avattiin San Franciscossa samalla SOMA-alueella (South of Market) vuonna 1936 nimellä The Sailor Boy Tavern, kerrottaan Sf Gay History sivustolla. The Sailor Boy Tavern sulki ovensa 1953. Ensimmäinen enemmän nahkabaarin kaltainen Tool Box avattiin 1962 ja sitä seurasi joukko muita nahkabaareja Folsom Streetille ja sen liepeille. Tämä ryhmittymä sai lempinimen Miracle Mile. Siellä sijaitsi myös FeBe’s, joka avattiin 1966 ja suljettiin 20 vuotta myöhemmin.

San Franciscon avoimuus on tunnettua ja nyt ensimmäistä kertaa yksi nahkabaareista sai toimia vaalihuoneistonakin.

Lue lisää: 100 vuotta sitten drag oli suosittua viihdettä ja sen tähti maailman kovapalkkaisin esiintyjä – sitten laskeutui pimeys

Lue myös: USAn vanhin homobaari sulkee pandemian takia

Lue myös: Natisevaa nahkaa ja kiiltävää kumia Berliinin Folsom-juhlassa