Kolumni. Hiv-virus on oleellinen osa elämääni. Minulla ei ole virustartuntaa, mutta hiv-virus ja aids-pandemia on vaikuttanut elämääni ratkaisevilla tavoilla.

Olin varhaisteini, kun ensimmäisiä uutisia uudesta vaarallisesta taudista alkoi tulla. Toisin kuin tämän päivän perusteella voisi kuvitella, niinkin tappava virus kuin hiv oli, se ei aiheuttanut lockdowneja. Maailma jatkoi melko lailla kuin aikaisemminkin, sillä vain homomiehet olivat vaarassa, niin sitä silloin julistettiin.

Olin 13-vuotias ja vain hieman aiemmin löytänyt itsetyyydytyksen salat. Ensimmäinen varsinainen uutinen hivistä, minkä muistan oli iltapäivälehden lööppi aidsiin kuolleesta Patrick Cowleystä. Se tuli lähelle, sillä hänen viimeinen albuminsa Mind Warp oli kuuminta hottia. Sen jälkeen aids-hysteriaa ja homoruttoa oli joka paikassa. Ja pitkään. Muistan miten huippusuositun Dynastia-tv-sarjan yksi päähenkilöistä, Linda Evans, pelkäsi lehtien mukaan saaneensa hiv-tartunnan altistuttuaan sille suudellessaan hiv-positiviista Rock Hudsonia sarjan jaksossa, joka kuvattiin 1984. Hudson ei kertonut tartunnastaan kuin myöhemmin ennen kuolemaansa 1985. Hiv-tartuntaa oli kuolemantuomio, koska lääkitystä ei ollut. Kyse oli lähinnä vain siitä, kuinka pian kuolema tulisi, sillä siinä oli yksilöllisiä eroja. Ja kuten tänä päivänä tiedämme, osa ihmisistä on immuuneja hiv-virukselle ja jostain syystä tämä on keskimääräistä yleisempää suomalaisella geeniperimällä – mutta ilmeisen harvinaista. Nykyisenkaltainen merkittävästi aids-kuolleisuutta alentava lääkitys tuli vasta 1997 – lähes 20 vuotta sen jälkeen kun epidemia ja sittemmin pandemia alkoi.

Hiviin ei ole rokotetta – mutta aidsiin ei enää tarvitsisi kuolla

Rokotetta hiviin ei edellenkään ole. Virus on yhä liian monimutkainen tieteelle. Nykyään kukaan lääkityksellä oleva ei kuitenkaan enää kuole aidsiin. Ja estolääkitys PrEP estää hiv-tartunnan, tavallaan voisi sanoa, että se toimii kuin rokote. Aidsinpelko homo- ja bi-miesten keskuudessa onkin lähes kadonnut. Tämä on hyvä asia, koska pelossa eläminen ei ole mitään elämää.

Lue lisää: Kannattaisiko sinun PrEPata?

Aidsiin kuolee yhä paljon ihmisiä. Vuonna 2019 aidsiin kuoli lähes 700 000 ihmistä. Aids-pandemia oli kaikkiaan aiheuttanut arviolta 32,5 miljoonaa, ehkä jopa yhteensä yli 40 miljoonaa, kuolemaa vuosina 1981-2019.

Juuri seksuaalisuuteen heränneelle miehen alulle hiv-epidemia ja sittemmin pandemia, olivat valtavan pelottava ja ahdistava asia. Yhteiskunta oli tuolloin nykyistä paljon ahdasmielisempi. Minäkään en puhunut homoudestani kenellekään ennen kuin täytin 19- vuotta. Aids-pelko piti käsitellä yksin. Halu miehen syliin oli valtava, mutta sehän oli mahdotonta, siihenhän kuolisi. Tätä luokkaa olivat ajatukseni. Pitkälle 2000-luvulle jokainen seksikontakti herätti ahdistusta. ”Sainkohan nyt siltä sen hivin? Todennäköisesti. Varmasti.” ”Sen, minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”, kuuluu vanha sananlasku ja niin se on tässäkin tapauksessa.

Media mässäili homorutolla

Ei ole liioiteltua väittää, että hiv-virus ja aids-pandemia traumatisoivat minut. Vaikka runsaan uutisoinnin ansiosta olen yhä hengissä ja terve, olisiko hivistä ja aidsista voinut kertoa mediassa muutenkin? Ilman pelottelua? Ilman stigmaa? Ilman homojen leimaamista? Kuka voi olla niin hullu, että painaa sanan homorutto lehtiin? Millainen kustantaja sallii sen tapahtua? Missä oli julkisen sanan neuvosto.

Pandemian jatkuessa ja vuosien kuluessa kävi ilmi, että hiv ei katso seksuaalista suuntautumista, vaan se leviää yhä useammin myös heteroväestön keskuudessa.

Maailman aids-päivää vietetään 1. joulukuuta.

Lue lisää: Hiv-positiivinen ei ole tervetullut kaikkiin maihin

Lue lisää: Homomiehet ovat masentuneempia kuin heteromiehet

Lue lisää: Näyttelijä tyrmää arvostelun, että homoseksuaalisuus ja Aids eivät olisi esillä Queen-elokuvassa