Omaelämänkerralliset teemat, kuten homoseksuaalisuus, uskonnollinen ahdasmielisyys ja sosiaaliset haasteet toistuvat Korkea-ahon teoksissa. Punaisen huoneen kertojaminä on helposti luettavissa kirjailijan alter-egoksi. Kuinka henkilökohtainen teos Punainen huone on sinulle?
– Hyvin henkilökohtainen. Kaikki kirjani ovat olleet eri tavoin henkilökohtaisia. Punaisen huoneen lähtökohta on kuitenkin suoraan omasta elämästäni. Laitoin sanasta sanaan saman ilmoituksen lehteen tammikuussa 2012. Olin kertojaminän ikäinen ja etsin asuntoa Helsingistä. Tarina saa aina alkunsa jostain ideasta, joka lähtee sitten kulkemaan siitä eri suuntiin. Kuin kävelisit ihmismassassa kaupungilla, vaikka sinulla olisi selkeä suunta, asiat ympärilläsi vievät huomiosi, tönivät eri suuntiin, kompastut, rakastut tai sitten löydät jotain aivan yllättävää kaupungin myllerryksestä. Lopulta olet jossain ihan muualla mihin olit kuvitellut meneväsi, kuvaa Korkea-aho kirjoitusprosessiaan.
”Haluaisin laajentaa ihmisen stereotyyppisiä käsityksiä sadomasokismista ja fetisseistä”
THL poisti sadomasokismin ja monimuotoiset sukupuoliset kohdehäiriöt muiden joukossa tautiluokituksesta 2011. Kirjailija haluaa tuoda BDSM:n lähemmäksi lukijaa ja murtaa ennakkoluuloja sen ympäriltä.
– Monella tuntuu olevan vielä stereotyyppinen idea siitä, mistä on kyse. Haluan avata lukijan silmät sille, miten moninaista seksuaalisuus on. THL reagoi asiaan vasta kymmenen vuotta sitten. Turun yliopistossa tänä keväänä julkaistun tutkimuksen mukaan 48% suomalaisista nuorista haaveilee jollakin tapaa sadomasokisesta seksistä. Tämän kaltaiset ajatukset ja haaveet ovat siis todella yleisiä.
Olet syntynyt keskellä ruotsinkielistä Pohjanmaata, jossa uskonnollisuudella ja herätysliikkeillä on vahva jalansija. Miten pitkä matka sieltä on Punaisen huoneen maailmaan?
– Kyllä sieltä on aikamoinen matka. Mikäli nuori, kaikin puolin kaapissa ollut Kaj olisi saanut tietää tulevansa olemaan paikallislehden kannessa puhumassa sadomasokismista, olisi se ollut mahdoton ajatus. Olen aina halunnut kirjoittaa ja se tuntuu minusta luontevalta tavalta ilmaista itseäni.
Vähemmistönä vähemmistön sisällä
Vähemmistöt ovat viime aikoina saaneet enemmän ääntään kuuluviin, mutta myös lokerointi on lisääntynyt ja vähemmistöryhmien sisäiset konfliktit aiheuttaneet keskustelua. Mitkä vähemmistöt eivät saa mielestäsi tarpeeksi ääntään kuuluviin?
– Mua suorastaan vitutti No kink at Pride -liike, joka lähti alunperin Jenkeistä liikkeelle. Kuinka vähemmistöön kuuluvat voivat olla sitä mieltä, että jotkut seksuaalivähemmistöt eivät saisi olla mukana Pride-kulkueessa? Jos vähemmistöön kuuluva voi alkaa kyseenalaistaa ja luokittelemaan toista vähemmistöryhmää, se vie tekopyhyyden omalle tasolleen.
– Olisi tärkeää tuoda tietoa ja ymmärrystä fetisismiä ja sadomasokismia kohtaan. Tähän saakka se on ollut pinnallista ja perustunut muutamaan teokseen. Tarvitsemme enemmän tietoa siitä, mitä kaikkea on olemassa ja millaista seksuaalisuus voi olla.
”Jos vähemmistöön kuuluva voi alkaa kyseenalaistaa ja luokittelemaan toista vähemmistöryhmää, se vie tekopyhyyden omalle tasolleen”
Valta-asemat muodostuvat yhdeksi Punaisen huoneen avainteemoista. Kertojaääni on tavallaan passiivinen ja mukautuva hahmo, joka on tullut huijatuksi ja hyväksikäytetyksi. Hän elää muiden fantasioissa ja muiden halujen kautta. BDSM-maailmassa vallankäyttö on pikemminkin otettu, kuin annettu ja rooleihin hakeudutaan seksuaalisen mielihyvän vuoksi.
Entä jos sessioiden roolit alkavat ottaa valtaa jokapäiväisessä elämässä?
– Jokaisessa meissä on dominantit ja submissiiviset puolet, jotka saattavat vaihdella päivästä päivään. Tämä tekee rajojen määrittelemisestä vaikeaa. Yllättävän moni tässä skenessä on kertonut tienneensä olevansa kinky jo kauan ennen kuin he tiesivät olevansa vaikka homoja tai heteroita. Seksuaaliset mieltymykset näyttävät olevan hyvin perustavanlaatuinen ominaisuus ja läsnä jo hyvin nuoresta iästä. Siitäkin syystä halusin käsitellä Punaisessa huoneessa Aimon seksuaalisuuden löytymistä, avaa kirjailija pohjatyötä teokseensa.
Shokeeraavia sadomasokismikohtauksia odottavalle on kuitenkin tuotettava pettymys.
Punaisen huoneen seksikohtaukset on rakennettu palvelemaan tekstiä, ei niinkään tyydyttämään lukijan tirskistelynhalua.
Grindr ja gay-deittailun uudet pelisäännöt
Gay-baari ja -klubi toisensa jälkeen sulkee ovensa kun deittiaplikaatiot ovat muuttaneet merkittävästi gay-deittailun lainalaisuuksia.
– Tapasin mieheni Nikon niihin aikoihin kun Grindr-boomi oli aluillaan. Elettiin vuotta 2012, asuin vielä Vaasassa ja aplikaation lähin kundi löytyi Uumajasta. Löydettiin toisemme Qruiserissa, kirjoiteltiin Grindrissä ja lopulta tavatiin DTM:ssä. Nyt olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta. Olen onnellinen siitä, että tavattiin ennen kuin Grindr muutti kaiken. Onhan siinäkin toki hyviä puolia, mutta uskon että kaikki älypuhelimiin liittyvä on tehnyt ihmiselle enemmän huonoa kuin hyvää.
Viime vuosina lhbtq-teemainen kirjallisuus näyttää löytäneen laajemman lukijakunnan ja Statovcin Bollan kaltaiset teokset nousevat myynti- ja lainaustilastojen kärkeen samaan aikaan kun naapurin tädin pyykkinarulla kuivuvat Tom of Finland -lakanat.
Miten paljon ajatusilmapiiri on muuttunut?
– Iso muutos on tapahtunut. Oman pikkukyläni kirjapiiri, jossa on mukana äiti ja kylän papin vaimo valitsivat Punaisen huoneen tämän syksyn ensimmäiseksi kirjaksi. Se riitti todistamaan, että ajat ovat muuttuneet. En usko, että kymmenen vuotta sitten oltaisiin oltu näin avoimia tällaiselle kirjalle.
Korkea-aho kertoo kirjoittavansa romaanien lisäksi kolumneja, teatteria ja esseitä.
Hän myöskin uskoo seuraavan projektinsa liittyvän teatteriin.
Voisiko Punaisen huoneen sovittaa teatteriin?
– Marraskuussa nähdään musiikkiesitys, joka on tehty romaanin pohjalta. Siinä on mukana jousikvartetti, Berliinin teknoa, valoshow ja minä lukemassa pätkiä kirjastani. Se esitetään ensin Vaasassa ja Pietarsaaressa, minkä jälkeen myös Helsingissä.
”Suomalaisena en tunnista kotimaatani perussuomalaisten vaaliohjelmasta”
Samaan aikaan kun suvaitsevaisuus lisääntyy myös konservatiivisuus ja uusmoralismi nostavat päätään. Miten huolestuttavaa tämä on?
– Se huolestuttaa minua. Eikä ainoastaan homona ja suomenruotsalaisena. Suomalaisena en tunnista kotimaatani perussuomalaisten vaaliohjelmasta. Mielestäni menneillään on huolestuttava trendi monessa Euroopan maassa. Me liikumme kohti suljetumpaa ja kapeampaa ideaa järjestyksestä, joka on poikkeuksetta tarkoittanut vähemmistöjen vainoamista.
Olemmeko menettäneet yhteisen ajattelutavan?
– Identiteettipolitiikan myötä moni vähemmistöön kuuluva on saanut lisää oikeuksia ja sen vuoksi sitä on hankalaa lähteä kritisoimaan. On tärkeää huomioida eri ryhmien omia tarpeita, mutta on myös tärkeää muistaa mitä meillä on yhteistä ja olemme kaikki moniulotteisia kokonaisuuksia.
Entä Suomen arveluttava maine rasistisena kansakuntana?
– Lähtökohtaisesti luulen että suomalaiset ovat ennemmän rasistisia, kun mitä edes itse ymmärrämme. Uskon, että syy tähän löytyy siitä, että maassamme on niin vähän ihmisiä joiden taustat ovat muut kuin kantasuomalaiset.
– Mua on henkilökohtaisesti haukuttu Herculeksessa, kun olen puhunut ruotsia. En halua kuitenkaan verrata tätä rasismiin, koska koen olevani kuitenkin etuoikeutettu. On ikävä piirre, jos vähemmistö ei tunnista omia ennakkoluulojaan.
Korkea-aho tuo esille (Rimma Erkon, toim. huom.) kriittisen arvion kirjallisuuslehti Parnassosta. Sen mukaan Punaisessa huoneessa käsitellään moraalisesti kammottavia perversioita ja kirjoitetaan vanhasta säälittävästä perverssistä.
– Toki jokaisella on oikeus olla juuri sitä mieltä mitä haluaa, mutta se oli ikävä arvio. Kritiikin kirjoittaja kyseenalaisti sen, pitääkö tämän kaltaisista perversseistä asioista ylipäätään kirjoittaa. Hänen mielestään olin käyttänyt sadomasokistisia seksikohtauksia järkyttääkseni lukijaa, vaikka itselläni oli kyllä jotain ihan muuta mielessä. Halusin pikemminkin avata mitä nämä tuntemukset voivat tarkoittaa henkilökohtaisella, psykologisella tai filosofisella tasolla. Mielestäni on huolestuttavaa, kun Parnasson kaltainen lehti kyseenalaistaa, pitääkö perverssistä seksistä kirjoittaa ja käyttää nimenomaan perverssi-sanaa kymmenen vuotta sen jälkeen, kun sadomasokismi vihdoin saatiin poistettua sairausrekisteristä.
”On huolestuttavaa, kun Parnasson kaltainen lehti kyseenalaistaa, pitääkö perverssistä seksistä kirjoittaa”
Voiko kirjoittamalla muuttaa maailmaa?
– Kirjoittamalla voi muuttaa maailmaa! Eikö koko länsimainen kulttuuri pohjaudu kirjoihin ja teksteihin. Jos Christer Kihlman ei olisi kirjoittanut vuonna 1971 ilmestynyttä teostaan Ihminen joka järkkyi, olisiko ilmapiiri muuttunut niin paljon, kun se on muuttunut. Rohkeilla avauksilla saadaan muutosta aikaan.
Lue lisää haastattelussa mainituista aiheista:
Pridessa on kyse myös seksistä
Uraauurtava suomalainen bi-kirjailija Christer Kihlman on kuollut
Tinder, Grindr, miten käy homoklubien?
Päivitetty 2021-11-15
