19-vuotias kanadalainen Luke Prokop värvättiin Nashville Predatorsiin 2020, mutta hän ei ole vielä tehnyt debyyttiaan NHL:ssä. Siitä huolimatta hän on jo tehnyt NHL-historiaa tulemalla kaapista viime heinäkuussa.

Nyt hän on kertonut askelistaan, jotka johtivat siihen, että hän uskalsi tulla kaapista perheelleen, joukkueelleen ja siihen päivään, jolloin hän marssi agenttinsa luo kertoakseen suuntautumisestaan julkisesti.

– Kun olin noin 14 aloin kyseenalaistamaan omaa seksuaalisuuttani. En kuitenkaan puhunut siitä kuin vasta kolme vuotta myöhemmin. Nuo kolme vuotta kuljin näiden ajatusteni kanssa, että kuka minä ehkä olen, mitä haluan elämältäni ja mitä tapahtuisi, jos tulisin kaapista.

– Olen kuin avoin kirja ja tykkään olla avoin ihmisille. Ja se, että minulla oli suuri salaisuus, jonka kätkin perheeltäni ja ystäviltäni ei tuntunut oikealta. Se vaikutti minuun henkisesti ja myös jäällä.

Kun hän oli valmis ottamaan ensimmäisen askelen, hän avautuin ensin siskolleen Alannalle. Vastaanotto oli hyvä, mikä rohkaisi häntä kertomaan muillekin perheenjäsenilleen ja ystävilleen. Ja sitten hän päätti olla NHL:n ensimmäinen avoimesti gay jääkiekonpelaaja. Hän kertoi agentilleen, joka laati suunnitelman siitä, miten Luken olisi parasta kertoa asiasta julkisesti.

Haastattelussa Uninterruptedille hän kertoo tuosta päivästä.

– Heräsin nukuttuani tuskin ollenkaan yön aikana. En syönyt mitään ja ajoin suoraan agenttini talolle, missä kaikki oli valmiina, minun tarvitsi vain painaa ”julkaise”.

– Samantien kun olin painanut nappia puhelimeni alkoi väristä ja viestejä tulvia. Se oli niin vahvasti myönteistä, ihmiset ympäri maailman ottivat yhteyttä ja olivat niin ylpeitä. Sain viestejä ihmisiltä, jotka olivat minua paljon vanhempia ja kertoivat, että he olivat toivoneet, että heillä olisi nuoruudessaan ollut joku kuten minä, joka olisi voinut innostaa heitä.

Katso koko haastattelu alta.