Se on iso. Paksu. Mehevä. Sykkivä ja kivikova. Se tihkuu mettä jo ennen kuin siihen edes kosketaan ja se varsinainen lasti on kuusi runsasta sykäystä kaunista valkoista hunajaa. Ja hetken päästä se jo sykkii uudelle kierrokselle.

Tai sitten se on vähän erilainen. Mutta se on sen miehen ainoa penis. Etkö pidä miehestä? Ok. Etkö pidä miehen peniksestä? Häpeä. Tarvitset reality checkin, etkä mitään panoa.

Tähän väliin olisi hyvä laittaa peniskuva, mutta eihän niin voi tehdä. Huudosta viis, mutta se estäisi tämän tekstin jakamisen sosiaalisessa mediassa. Penis on hirveä ja parasta pitää piilossa, se koskee myös penisaiheisen taiteen levittämistä Metan sosiaalissa medioissa, Twitter on sentään toista maata.

En pysty muistamaan, miten siitä ensi kertaa kuulin. Oliko se yksinhuoltajaäitini, joka kertoi että miehen peniksen koon voi päätellä peukalosta? Vai oliko se kuitenkin isä, joka kesken perheillan naureskeli Tabu- tai Veli Puolikuu tv-sarjan miesten pienille kikkeleille, jotka kuvaputki eteemme näytti. Ehkä se kuitenkin oli lapsuudenystäväni, joka varhaisessa teini-iässä kummasteli ukkien polvissa roikkuvia kulleja, että miten ne niillä siellä asti …

Sitten se oli Kööpenhaminen erotiikkamuseon näyttelyssä: Nuoret isokulliset miehet ja vanhemmat naiset 1800-luvun valokuvissa.

Se tuli selväksi letkeästä rallista, missä mieskuoro karauttaa: ”Ei nähty näillä mailla ole Levanderin kullia komiampaa” (Levanderin laulu).

John Holmesilla oli valtavan iso. Ja Rasputinilla! Se on ihan naftaliiniinkin pantu ja aina esillä. Ja kun Venäjään päästiin niin suuren valtakunnan keisarinna Katariina Suurelle eivät riittäneet pienet vehkeetkään, valtakuntansa asevoimien parhaat poimittuaan oli hänen saatava tuta ihan oikea ori, kertovat legendat.

Totta on ainakin se, että Ison Kullin Hulluus ei ole pornon syytä. Sen paneminen pornon syyksi on älyllisesti epärehellistä ja typerää. Ison Kullin Jahti ei myöskään ole homojen keksintö, ei niin massiivista hulluuden määrää pystyisi marginaalinen ihmisryhmä edes loihtimaan, kyllä manian ylläpito on ihan naisista lähtöisin.

Disney antoi viimein penikselle ruutuaikaa

Disneyplussalla on katsottavissa tuore Pam & Tommy -sarja. Siinä on sivuosassa myön Tommyn penis. Sarja kertoo luonnollisesti Pamela Andersonin ja Tommy Leen rakkaustarinan, oikeammin heidän kotoaan varastetun kotivideon aiheuttamista ongelmista. Ongelmana sarjassa on että penis ei ole aito. Toki puhuvaa penistä olisi ollut muuten vaikea toteuttaa, mutta muuten vilahteleva elin olisi voinut olla aito. Etenkin, koska sen muoto mediatietojen mukaan noudattaa Tommy Leetä esittävän näyttelijän Sebastian Stanin peniksen muotoa. Disneyplussan kilpailijoista etenkin HBO on monen monta tuumaa pidemmällä ja on viihdyttänyt katsojiaan aidoilla vapaasti heiluvilla hepeillä jo vuosikausia. Ainahan niistä kohu nousee, etenkin jos peniksiä näkyy kymmeniä samassa otoksessa, kuten suosikkisarja Euphorian ensimmäisen kauden kuuluissa pukuhuonekohtauksessa. Erektiota tosin harvemmin näkyy.

Penis, jopa seisova penis ja siemensyöksy eivät ole pornoteollisuuden ja Hollywoodin ulkopuolella niin harvinaisia kuin voisi äkkiseltään luulla. En ole itse koskaan erityisemmin syttynyt vartavasten pornosta, mutta sen sijaan ”tavallisten” elokuvien seksikohtaukset ovat mieleen. Muut innokkaat ovat verkon eri kanaviin ladanneetkin koosteita mainstream elokuvien peniksistä ja voi pojat niitä riittää.

Isokokoinen penis hätkähdyttää ja vaikuttaa, koska se on äärimmäinen hedelmällisyyden symboli, siinä missä isot rinnat ja muut muodot naisilla. Tietenkään millään näillä ei ole faktisesti mitään tekoa jälkeläisten tuottamisen kannalta, mutta sitä on turha sanoa homo sapiensille, jota aivojen syvimmät ja vanhimmat osat tässä määräävät. Meillä ei ole vaihtoehtoa. Aiheesta voidaan kirjoittaa satoja kirjoja ja tuhansia tekstejä lisää, mutta mikään ei muutu: Iso penis tulee aina herättämään kunnoitusta

Mutta – ja tämä on se oleellisin asia – kaikki penikset ovat hienoja ja ihania.

Hämmentävää kyllä, lemmen valtikasta puhuttaessa lähes aina unohtuu kruunun jalokivet, oleellinen osa peliä. Deittiapsien lihamestarit ja size queenit eivät koskaan jahtaa isoja palleja, vain isoa lerssiä. Ja kuitenkin ei ole yhtä ilman kahta.

Muistan tarkasti koska ensimmäisen kerran kuulin kivesten koosta. Se oli yläasteen biologian opettajamme, tyylikäs leidi, joka otti miehen sukupuolielimistä puhuessaan esimerkiksi rakkaan aviomiehensä ja totesi kivesten olevan luumun kokoiset. Seuraavan kesänä näin torilla kotimaisen omenan kokoisia luumuja enkä ole tästä mielleyhtymästä toipunut kolmessa vuosikymmenessäkään.

Voisiko Suomessa alkaa viettää talvipeniksen juhlaa? Se voisi ajoittua näihin aikoihin kevään korvalle. Japanissa juhlitaan teräspenistä. Meillä on ympäri maan upeita patsaita, jotka näyttävät miehiset sulot, ehkä siitä voisi paisuttaa mahtavan tapahtuman.

Eikö olisi ihan asiallista juhlistaa penistä silläkin perusteella, että me peniksen kanssa syntyneet joudumme isänmaan niin vaatiessa uhraamaan paitsi peniksemme myös henkemme ja elämämme sodan mielettömyydelle? Peniksen juuressa lepää valtakunnan turva ja tulevaisuus, ilmeisesti. Kyllä se elävämpää juhlintaa ansaitsee kuin pystyyn kuolleet kylmät patsaat.