Christine Jorgensen on maailman ensimmäinen onnistuneen sukupuolenkorjauksen läpikäynyt henkilö. Ainakin häneen viitataan, kun puhutaan ensimmäisestä onnistuneesta korjauksesta. Aiemmin sukupuolenkorjauksen kävi tanskalainen Lili Elbe (The Danish girl), mutta se epäonnistui.

Jorgensen syntyi New Yorkissa 1926 ja sai nimekseen George William Jorgensen. Hän oli sotilas Yhdysvaltojen armeijassa. Hänen palattuaan takaisin Amerikkaan toisen maailmansodan rintamalta häntä alkoi surettaa ettei hän ollut fyysisesti kehittynyt miehenä. Hän alkoi selvittää mahdollisuuksia sukupuolenkorjaukseen ja käyttää naishormonia.

Suunitelma oli, että hänet olisi operoitu Ruotsissa, mutta matkalla sinne hän pysähtyi Kööpenhaminassa, missä hän tapasi lääkärin, joka sanoi voivansa auttaa häntä. Jorgensen kastroitiin ja hänelle tehtiin sen jälkeen useita leikkauksia Tanskassa ja myöhemmin vielä Yhdysvalloissa.

Hän valitsi etunimekseen Christine osoittaakseen kunniotusta lääkärilleen, nimeltään Dr Christian Hamburger.

Christine Jorgensenin sukupuolenkorjaus sai valtavan huomion Yhdysvalloissa. Lehtien lööpeissä julistettiin Ex-GI Becomes Blonde Beauty”. Jorgensen tuli tutuksi myös television välityksellä.

Hän meni myöhemmin kihloihin Howard Knoxin kanssa. Pari asettui taloon New Yorkin ulkopuolella, taloon, jonka Jorgensenin isä rakensi hänelle sukupuolenkorjauksen jälkeen. Pari ei voinut mennä naimisiin, koska Jorgensen oli yhä syntymätodistuksensa mukaan biologinen mies ja Knox  menetti työnsä, kun kihlauksen purkautuminen tuli julkisuuteen.

Myöhemmin Jorgensen muutti Kaliforniaan, missä hän kirjoitti elämänkertansa Christine Jorgensen: A Personal Autobiography. Hän kiersi ympäri Yhdysvaltoja kouluissa ja piti luentoja, joissa kertoi omista kokemuksistaan.

Christine Jorgensen kuoli 62-vuotiaana 1989, syynä oli keuhkosyöpä. Häntä kunniotetaan Yhdysvalloissa hlbtq-pioneerina ja tärkeästä roolistaan transihmisten näkyyden eteen Yhdysvalloissa.