Aiemmin kesällä suljettiin Lontoon kolme suosittua gaypaikkaa tilapäisesti ja omistaja Jeremy Joseph otti ”henkisen tauon” ja tutkaili tulevaisuutta. Nyt hän on palannut uudella otteella – ja idealla brittiläisen hlbtq-yhteisön tukemiseksi.

Piakkoin starttaa G-A-Y Foundation, joka tulee lahjoittamaan rahaa hlbtq-järjestöille. Säätiö tulee muun muassa tukemaan transihmisiä, taistelemaan mielenterveysongelmia vastaan, tukemaan syömishäiriöistä kärsiviä miehiä ja tukemaan queerhenkilöiden keinohedelmöitystä.

”Hlbtq-yrityksen vetäminen on enemmän kuin pelkkää yritystoimintaa. Se on osa yhteisöä, perintö tuleville sukupolville. Meillä on vastuu huolehtia siitä, että emme menetä enempää hlbtq-paikkoja ja varmistaa näiden turvallisten tilojen selviäminen”, kirjoittaa klubinomistaja Twitterissä.

Vuonna 2017 tehdyn selvityksen mukaan Lontoon hlbtq-paikoista yli puolet oli lopettanut toimintansa, ja se oli jo ennen pandemiaa, kirjoittaa Pinknews.

Jeremy Joseph toivoo, että uusi säätiö pystyy pitämään hänen gayklubinsa elossa samalla kun kaikki voitot menevät hyväntekeväisyyteen.

Konfettisade Lontoon G-A-y klubilla.