Yksi Helsingin gayhistorian unohdettuja helmiä on Ravintola Kirja. Kruununhaan laidalla rannassa Hakaniemeä vastapäätä osoitteessa Kirjatyöntekijänkatu 10 sijaitsee Helsingin kirjatyöntekijöiden  yhdistyksen funkkisrakennus. Siinä toimi ravintola aivan alusta asti vuodesta 1935.

1980-luvun taitteessa Ravintola Kirja, entinen kirjapainoväen kohtauspaikka ja kulttuurikapakka muodostui seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen paikaksi. Aivan gay se ei tainnut olla, sillä 1979 elokuussa Kirja mainosti Helsingin Sanomissa otsikon ”Huveja” alla ”Sex-Strip-Tease Showta suoraan Kanadasta”. Kyseessä lienee ravintoloitsijan kokeilua, sillä Kalle-lehden raportti vuodelta 1980 puhuu kyllä täysin gaypaikasta ja sellaisena sen muistavat 70-luvun lopulta myös QX:lle Kirjaa muistelleet.

Ravintola Kirja sijaitsi rakennuksen toisessa kerroksessa.

”Ravintola vaikuttaa melko intiimiltä, ei kovin suurelta. Pieneen tilaan on ahdettu suuria pöytiä, joiden välissä liikkuminen vaikuttaa toisinaan täysin mahdottomalta”, kuvataan tilaa paljon gay-asioista tuolloin kirjoittaneen Kalle-lehden gaybaari-raportissa. ”Pieni ylitäysi baari”.

”Musiikkia tulee tuutin täydeltä, valot leiskuvat, humpahtava parin vuoden takainen diskomusiikki vetää ihmisiä pienelle tanssilattialle tungokseen asti, ja sitten yllättäen pari valssia ja tangoa”, jatkuu Kallen kuvailu kantakaupungin piilopaikasta.

Ravintola Kirja. Kuva julkaistu Helsingin Sanomien jutussa 26.3.1987 kun ravintola myytiin Restelille.

Pienen, sijaintinsa vuoksi salaisenkin, diskobaarin tunnelma vaikuttaa olleen konstailematon: ”Tarjoilu sujuu mukavasti ja taitaa muutama muukin [tarjoilijan ohella] yrittää tarjota jotain taputteluista ja nipistelyistä päätellen”, Kalle maalailee tunnelmia. ”Kovaäänistä puheensorinaa, lesbotyttöjä, transvestiittipoikia, vanhempia herroja, tavallisen näköisiä tyyppejä, olutta, kaulailua”.

– Muistan, että oli aina mukava sinne mennä ja meno oli aika ”villiä ’, rentoakin”, muistelee Ravintola Kirjan gaykautta QX:lle Kimi.

QX:lle puhuneet aikalaiset muistavat ravintolaa pitäneen Martin. Osa muistaa myös hänen poikaystävänsä Roxun ja molempien olleen hauskoja miehiä. Kimi muistaa myös tarjoilijat.

– Silloin oli [ravintoloissa yleisesti] pöytiin tarjoilu ja [Kirjassa]  suulaat mukavat tarjoilijat Kati ja Kirsti. Paljon tanssittiin ja Martti itse soitti musiikkia. Ovella oli ”kaapin” kokoinen portsari, joka oli myös oikein mukava kun häneen tutustui.

Kimi muistelee salin olleen pitkulainen ja tanssilattian olleen etualalla narikasta tullessa. Mitään lavaa ei ollut, vaan show esitettiin tanssilattialla. Salin toisella reunalla oli loosseja, keskellä pöytiä ja toisella reunalla ikkunat ja siellä oli myös pitkä parveke.

Ihmisiä Ravintola-kirjan parvekkeella toukokuussa 1975.

– Tanssilattia oli aika pieni sekä musiikki sen aikaista koti ja ulkomaista poppia ja tietysti välillä ”hitaita”jotta päästiin lähestymään ”ihastusta”. Jonkinlaista discovaloa oli ja niitä Martti räpsytteli tiskin takaa missä soitteli musiikkia.

Kimillä on syynsä muistaa tanssilattia erityisesti, sillä hän myös esiintyi Kirjassa.

– Esitimme siellä myös  drag-shown, joka oli silloin varmaan aika karmea, mutta uutta siihen aikaan ja porukka tykkäsi, tänä päivänä se varmaan naurettaisi lavalta pois.

Kim kertoo Kirjan dragshown olleen ensimmäisiä Suomessa – siis sotien jälkeisessä uudessa aallossa, sillä 1900-luvun alussa kiertäviä ulkomaisia drag-artisteja kävi Suomessakin. Kirjassa saatettiin nähdä dragia jopa ensimmäisenä, sillä Kimi muistelee, että heitä ennen sitä ei olisi Helsingissä nähty, mutta pian aloitti Reijo Paukun show Club Dianassa, silloin puhuttaisiin vuodesta 1978-1979.

– Drag-showlla ei tainnut olla silloin edes nimeä, omistaja Martti aina vain kuulutti ”Lady’s and gentlemen the show is be get in now”. Showssa oli mukana myös ihan oikea nainen, ystävämme, joka paljasti rintansa jossain kohtaa.

Kimi kertoo, että show esitettiin kaksi kertaa illassa, alkuillasta ja sitten uudelleen myöhemmin saapuneille. Hän muistelee, että dragshown hahmoina olisi ollut ainakin Abbaa ja Amii Stewart, sen ajan suosikkeja.

– Kirja oli silloin suosittu ja siellä sai olla oma itsensä. siellä aikoinaan tutustuin myös Hantta Krauseen nykyisin Wilma Schlizewski, jolla myös saattaa olla paikasta jotain muistoja.

Kimi muistelee, että paikka olisi ollut auki joka päivä. Wilma muistelee QX:lle käyneensä siellä aina vain arkisin. Osa kertoo Kirjan olleen kiva aloittelupaikka ennen illan jatkamista ravintola Kaisaniemen Cabaret discoon noin 10 minuutin kävelymatkan päähän. Cabaret aloitti toimintansa 1981 alussa.

Wilma tunnustaa, että tuolloin köyhänä opiskelijana käytti ystäviensä kanssa häpeämättömästi Marttia hyväkseen, koska tämä tykkäsi tarjota juomia näteille nuorille. Ajat olivat kosteat ja opiskelijoille on kautta aikojen virvokkeet maistuneet. Wilmalla on myös hauska tarina yhdestä pitkästä illasta Kirjassa, sillä hänen mukaansa parhaat bileet alkoivat ravintolan sulkeuduttua ja jatkuivat aamuun asti. Tuohon aikaan ravintolat olivat harvoja yökerhoja lukuunottammatta avoinna vain puolille öin.

– Martti yllytti syömään pöydillä olevista maljakoista tulppaanien lehtiä kilpaa, palkinnoiksi saisi ilmaisia juomia –  vaikka ne olivat meille nuorille ilmaisia muutenkin.

Sitten Martti esitteli suurta monilla eri värisillä timanteilla koristeltua sormusta, jonka oli ostanut romaneilta. Hän laittoi sen kiertämään pöytäseurueessa, jotta jokainen saattoi sitä ihastella. Paljon janoissaan tulppaaneja ahminut Wilma alkoi kuitenkin sormuksen saatuaan voida pahoin ja poistui. Tulppaani toimi laksatiivina. Samalla katosi sormus, sillä se putosi Wilman sormesta oksennuksen sekaan ja siitä jätevesiverkostoon, minne hävisi kenties iäksi. Wilman mukaan sormuksen katoaminen ei kuitenkaan aiheuttanut suurempaa hämminkiä.

Kimi teki sittemmin ihan uran drag-artistina, yhtenä ensimmäisistä Suomessa. Ihan suora jatkumo ei ole, mutta Kirjan esitysten kantamana Kimi muodosti yhdessä kahden muun kanssa Star Sisters drag-ryhmän.

Kirjassa vaihtui sittemmin toiminta tiuhaan. Martin jälkeen siellä toimi ainakin arvostettu ruokaravintola. 1987 Kirjan ravintolatoiminnot osti Restel-ketju, joka oli vasta edellisenä vuonna hankkinut Iso Robertin kadulta Budabest-baarin, joka oli suosittu jatkopaikka kadun toisella puolella sijainneelle Gay Gambrinille, joka sulki aikaisemmin. Budapestin tai Bugattin, kuten sitä myöhemmin kutsuttiin tarinan kerromme tulevissa jaksoissa.

Onko sinulla lisätietoja jutussa kerrotuista tapahtumista tai henkilöistä? Ota yhteyttä toimitukseen.