Musta nahkainen munakoiso, persikka ja peukku sekä kolme erilaista koppalakkihahmoa ovat uudet Tom of Finland -emojit.  Ne ovat elokuvan markkinointitiimin ja mainostoimisto Bob the Robotin luovan suunnittelijan Henri Hakan johdolla suunniteltu elokuvaa odottaville faneille osana laajempaa kampanjakokonaisuutta. 

– Tom of Finland -kuvasto on väkevän seksuaalista, mutta mukana on myös huumoria. Siksi päätimme ottaa suosituimmat flirttailuun ja seksiin liittyvät emojit ja tehdä niistä Tom of Finland -versiot. Emojit muodostavat kokonaisuuden, joilla paitsi tunteikas reagointi, myös tuhmien puhuminen onnistuu ihan uudella tavalla, Henri Haka kertoo.

Emojit ovat käytettävissä osoitteessa www.tof.fi 6.2. alkaen. 

Tom of Finland pääsi mukaan myös Suomi-emojeihin.  Ulkoministeriön maakuvayksikkö julkaisi tänään seitsemän uutta Suomi-emojia. Kokoelma täydentyi Touko Laaksosen piirustuksissa usein nähdyn miesmalli Kaken lisäksi muun muassa Saamen lipulla. Suomi julkaisi ensimmäisenä maana maailmassa valtiolliset emoji-kuvasymbolit joulukuussa 2015 osana ulkoministeriön tuottaman ThisisFINLAND-maakuvasivuston joulukalenteria. Finland emojis -kokoelmassa on nyt yhteensä 56 emojia, jotka ovat ladattavissa AppStore- ja Google Play -sovelluskaupoista ilmaiseksi. Emojit voi ladata myös kuvina ThisisFINLAND-maakuvasivustolta osoitteesta www.finland.fi/emoji. Suomi-emojit on piirtänyt ja suunnitellut yhdessä ulkoministeriön kanssa Art Director Bruno Leo Ribeiro.